Matkustan ympäri maailmaa

Fanni 8 viikkoa autossa.

Aikoinaan Fanni oli todella rauhallinen ja tyytyväinen autoilija. Ylläolevassa kuvassa neiti matkustaa ensimmäistä kertaa uuteen kotiin: 250 kilometriä yhden pysähdyksen taktiikalla ei saanut ilmettäkään värähtämään. Alkuun Fanni matkusti etupenkin jalkatilassa, mutta kuten arvata saattaa, berni kasvaa aika nopeasti ulos noin pienestä tilasta. Sittemmin tyttö istuskeli onnellisena takapenkillä jos jonkinlaisessa kotterossa, sillä omaa autoa meillä ei vielä tuolloin ollut.

Fanni 2v autossa.

Alkukesästä 2011 hankittiin pitkällisen harkinnan jälkeen ihan oma maantiekiitäjä, viistoperäinen Ford Focus. Pikkuauto, jonka peräkonttiin mahtuu pieni berni oikeinkin mukavasti. Auton valinta ei ollut mikään ihan läpihuutojuttu, kriteereitä oli monia, eikä koiranmahduttava takaosasto ollut niistä vähäisin. Vaikka Supermies lopulta haki kotteron Saksanmaalta asti, käytiin me varmuuden vuoksi koeajamassa joku malli ihan kotikulmilla, koiran kanssa.
Alkuun Fanni matkusti omassa osastossaan varsin mielellään. Jossain vaiheessa tilanne kuitenkin muuttui ja nykyään automatkailu on sitä, että koira istua tönöttää takakontissa ja läähättää niin että silmät pullistuu päästä. Hermohan siinä menee, varsinkin kun Fanni jaksaa touhua ainakin 400 kilometriä putkeen ihan kevyesti eikä tuo läähätysvolyymi ole sieltä ihan pienimmästä päästä.

Fanni 8kk junassa.

Junassa Fanni sen sijaan on viihtynyt aina. Yllä Fanni ensimmäisellä junamatkallaan, kuusi tuntia ja yksi vaihto. Meni NIIN hienosti. Junassa on mukavaa. Jännää ja mukavaa. Tähän mennessä Fannilla on takana viitisen junamatkaa, jotka kaikki ovat pitkiä, monen tunnin settejä. Alla viimeisin, kahdeksan tuntia yhdellä vaihdolla.

Fanni 2v junassa.

Diagnoosina on, että joku siellä autossa koiraa ahdistaa, kun se sitä stressaa. Junassa ei hermostuta, vaikka siellä on vierasta porukkaa, joka lappaa edestakaisin, tuntemattomia hajuja, kovia ääniä, outoja lattiamateriaaleja,  heiluu ja tärisee. Junassa voi tsillata aivan rauhassa, katsella muita ja jopa nukkua tyynesti pitkin pituuttaan. Autossa Fanni ei tahdo rauhoittua, vaan istuu ja pyörii, käy maate ja pomppaa heti ylös. Vauhdin ja suunnan muutokset saavat hetkeksi tyyntyneen koiran välittömästi sinkoamaan pystyyn ja aloittamaan huohotuksen. Tyttö menee välillä jopa sellaiseen tilaan, ettei siihen tahdo puheella saada mitään kontaktia.

Fanni 2v junassa.

Ja nyt puhutaan siis koirasta, joka kanssa on matkustettu pelkästään renkaiden päälläkin tuhansia kilometreja, joten tottumuksen puutteesta ei ainakaan ole kyse. Kaikenlaista on yritetty. Epäiltiin koiran hermostuvan kovasta metelistä ja asennettiin peränkonttin sekä seiniin että pohjaan vaimennuslevyjä. Ei vaikutusta. Sitten ajateltiin koiran ahdistuksen johtuvan rajallisesta tilasta ja ajeltiin joku pidempi reissu sukulaisen isolla farmariautolla. Ei vaikutusta. Takapenkille ottaminenkaan ei muuta reaktiota.

On inhottavaa kuunnella kohotusta tunti toisensa jälkeen, mutta ei myöskään ole kivaa laittaa toista sellaisen kärsimyksen läpi kerta toisensa jälkeen. Fanni ei edes arista takakonttiin menemistä, vaan hyppää sinne ihan mielellään. Tuntuu, että tässä on tilanne, jossa koira on kehittänyt itselleen ikävän päähänpinttymän ja se pää pitäisi nyt saada kääntymään.

Jos jollakin on ideoita tilanteen helpottamiseksi, niin otamme ehdotuksia avoimin mielin vastaan!