maanantai 12. heinäkuuta 2010

Ensimmäinen viikko, osa 2: Uudet lelut

Kun pentu ei nuku, se tutustuu maailmaan. Pääasiassa hampaillaan. Siksi on hyvä olla leluja, joihin pienet valkoiset piikit saa upottaa luvan kanssa, ettei ihan kaikkea tarvitse kieltää. Aiemmissa kuvissa on jo esiintynyt Tiikeri, johon Fanni tutustui kotimatkalla. Seuraavaksi esitellään muita aarteita.

Kuvassa vielä valkoinen rengasluu on ehkä kaikkein mieluisin nuttuutuksen kohde. Tyttö on osoittanut melkoista määrätietoisuutta jyystäessään sitä pitkiäkin aikoja yhteen putkeen. Luu on myös paras vaihtoehto silloin, kun neidin suuhun pitää työntää jotain ehkäisemään luvattomien kohteiden pureskelua. Mitä tapahtuu paljon. Kokeiltu on ainakin tuolien ja pöytien jalat, sohvan ja rahin reunat, kynnykset ja lattialistat, kaikki mahdolliset kengät, rullaluistimet, pyykkikori, oman patjan reunat, pyykinkuivausteline, asvaltin reunat ja varpaat ja nilkat niin edelleen ja niin edelleen. Onneksi Fanni ei toistaiseksi ole osoittanut mitään mielenkiintoa sähköjohtoja kohtaan...


Vaaleanpunainen kumilelu aiheutti saapuessaan hurjaa saalistusta ja ensimmäiset leikkihaukutkin kuultiin. Sittemmin se on menettänyt suosiotaan, vaikka soisin neidin antavan sille enemmänkin huomiota, sen kun voisi huoletta jättää tytölle tämän yksin ollessa - ei irtoavien palasten vaaraa, toisin kuin luiden kanssa. Tosin eipä Fanni vielä osaa luutakaan niin kovasti murjoa.


Tennispalloakin tyttö on päässyt kokeilemaan, mutta tämä lelu ei kuulu siihen valikoimaan, joka on neidin saatavilla jatkuvasti. Pallolla leikitään yhdessä, joten se siis kuuluu vain erityisempiin hetkiin. Myöskään seuraavassa otoksessa esiintyvä kirsikkatomaattirasia ei ole varsinainen lelu, mutta herätti neidissä suurta kummastusta.


Suu ja hampat ovat pennun kädet, ajan kanssa puremisvimmankin pitäisi laantua ja oppiihan neiti pikkuhiljaa mitä saa syödä ja mitä ei. Toivottavasti. Loppuun vielä näyte siitä ehkä kuitenkin kaikkein houkuttavimmasta pureskelun kohteesta.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Ensimmäinen viikko, osa 1: Tuhinaa ja kuorsausta


Pieni koiranpentu nukkuu suurimman osan päivästään, ihan kuten ihmisvauvatkin. Olen kuitenkin varma, että yhdenkään vauvan selkäranka ei taivu sellaisiin asentoihin, joissa Fanni-neiti aivan tyytyväisenä uinuu. Valitettavasti tyttö todella nukkuu koiran unta, eikä parhaista mutkista tahdo saada kuvaa. Tässä silti muutamia esimerkkejä, jotka kamera on sattunut tallentamaan.


Neidillä on myös taipumus vääntäytyä unille mitä kummallisimpiin paikkoihin, yleensä pätee sääntö: mitä pienempi kolo, sen parempi. Kaiketi pieni tila luo pesämäisen tunnelman ja on siten pennun mielestä mukavan turvallinen. (Huomaa pyykinkuivaustelineen jatkuva läsnäolo.)


Lämpimät kesäsäät ovat yltäneet meillekin asti ja sen seurauksena Fannin mieluisin nukkumapaikka löytyy yleensä minkä tahansa avoimen ikkunan alta tai kuten seuraavassa kuvassa, parvekkeen lattialta, heti kynnyksen vierestä.


Öitä tyttö ei luonnollisesti vielä nuku läpi yhtä soittoa, vaan vaihtaa paikkaa useaan otteeseen ja puuhailee välillä muutakin. (Kuten kakkaa ja syö aikaansaannoksensa tämän jälkeen!? Iyy! Hienon neidin käytös ei vielä ole aivan hallussa...) Jokainen ilta aloitetaan kuitenkin makuuhuoneesta, meidän sänkymme vierestä. Pyykkikorin ja seinän väliseen rakoon on aivan ihana työntyä!



Supermies tuntuu heräävän jokaiseen Fannin liikkeeseen yön aikana. Onnekseni olen ilmeisesti itse sen verran sikeäuninen, ettei tytön touhuaminen minua häiritse. Sen sijaan on käsittämätöntä, että jos Supermies kerran havahtuu unestaan niin herkästi, miten ihmeessä hän voi olla heräämättä omaan kuorsaukseensa!
Otsikon kuorsaaja ei kuitenkaan tällä kertaa ole Supermies, vaan Fanni-neiti. Tänään parvekkeelta kuului sen sorttista rohinaa, että ehdin jo säikähtää, kuka sinne on kiivennyt hirsiä vetelemään. Uskomaton ääni pienestä koirasta! Jos joskus saan ääninäytteen nauhalle, lupaan jakaa sen teidän kanssanne, mutta toivotaan nyt silti, ettei tästä tule tapaa...

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Fanni-neiti saapuu

Koiran hankinnasta oli puhuttu siitä lähtien, kun Supermiehen kanssa roudattiin huonekalut yhteiseen osoitteeseen. Ehkä puolen vuoden jälkeen asia lyötiin lukkoon, sovittiin, että kun aika on oikea, meille tulee oma sesse. Edes Supermiehen sukulaisten terroristipiirteitä osoittaneet saksanpaimenkoiraveljekset eivät onnistuneet horjuttamaan päätöstämme.
Rodun valinnasta käytiin armotonta keskustelua todella pitkään ja tehdyt päätökset pyörrettiin useampaan otteeseen. Lopulta eräällä kiivaalla iltakävelyllä vastaan tullut berni otettin taivaallisena johdatuksena ja asia oli sillä selvä. Pitkällisen etsinnän, parin karvaan pettymyksen, muutaman kiukkuisen kyyneleen ja ennenkaikkea loputtomalta tuntuneen odottelun päätteeksi saatiin kuulla, että Pohjanmaalaisella pottupitäjällä on syntynyt meille ikioma tyttövauva! Vähän lisää odottamista, ikimuistoinen ensitapaaminen tytön ollessa viisiviikkoinen, vieläkin lisää odottelua ja vihdoin suuri päivä oli käsillä.

Tässä Fanni-neidin viimeiset hetket kasvattajan luona, ainokaisen sisaruksensa, Alex-veljen kanssa. Vielä parit painit ja sitten matkaan kohti pohjoista!

Aivan ensimmäiset hetket Fanni istui reippaastii sylissäni ja ainoastaan tärisi hieman. Tytön rauhoituttua matka jatkui apukuskin jalkatilassa, missä väsymys voittikin pian.



Koko matka sujui hienosti, ilman ensimmäistäkään itkua, eikä neiti muutenkaan tuntunut pelkäävän mitään. Juomataukokin pidettiin huoltoaseman rekkaparkin vieressä, mutta Fanni ainoastaan vilkaisi lyhyesti ohi kolistelevia isoja autoja.


Vielä perille tultaessakin neiti jaksoi olla reipas ja herttinen sentään miten kiltti! Tyttö viipotti ympäri asuntoa tutkimassa paikkoja, söi nätisti ja kävi lopuksi meidän sängyn päätyyn lattialle nukkumaan. Oli kyllä ensimmäisestä hetkestä niin kotonaan, kuin ei olisi muualla asunutkaan! Mitäpä mekään siinä sitten vauhkoamaan, eikun unten maille.

Porukka esittäytyy


Hei! Minä olen Jenni-täti ja kirjoitan tätä blogia. Olen turhantarkka ja neuroottinen kitisijä, joka kuitenkin toisinaan intoutuu toteuttamaan unelmiaan ja nauttimaan elämän pienistä iloista. Saman katon alla kanssani asuu myös Supermies, suuripiirteinen lihaskimppu.

Supermiehen kanssa olemme pitäneet yhtä jo melko pitkään ja tehokkaan koulutuksen ansiosta hän onkin alkanut pikkuhiljaa ymmärtämään asioita myös naisen näkökulmasta. Työtä on kuitenkin vielä jäljellä, mikä onkin erityisen selvää nyt, kun hänestä on tullut vähemmistön edustaja taloutemme aiemmin niin tasa-arvoisessa sukupuolijakaumassa.

Kuva lainattu täältä.


Kävi nimittäin niin, että lähes viikko sitten, heinäkuun ensimmäisenä päivänä, meille muutti tällainen syötävän suloinen tyttölapsi. Fanni-neiti on berninpaimenkoira, joka Rockin kuningasta lainatakseni näyttää enkeliltä, mutta on todellisuudessa pieni paholainen valepuvussa. Siitä lisää myöhemmin...