maanantai 23. joulukuuta 2013

Itse kullekin säädylle


Fannikin katselee jo kaipaavasti hiljalleen paistuvaa kinkkua...

Siis hyvää joulua, asianmukaista ähkyä ja leppoisaa meininkiä kaikille!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Geopolulla #1


Aioin ryhtyä kertomaan teille pari viikkoa takaperin Fannin kanssa tekemästämme geokätköilyretkestä. Sitten huomasin, etten ole tainnut sen kummemmin kirjoittaa koko harrastuksesta täällä lainkaan, puhumattakaan, että olisin kertonut kyseisen retken ensimmäisestä osasta, joka tehtiin jo aiemmin syksyllä. Asiaan siis!


Geokätköily on hieno harrastus. Siinä etsitään koordinaattien, karttojen ja vihjeiden avulla erilaisiin paikkoihin piilotettuja rasioita, joiden pääasiallinen sisältö muodostuu vihkosta, johon saa kirjoittaa nimensä, jos onnistuu kätkön löytämään. Erityisen kivaa kätköilystä tekee, että se antaa ihan uuden ulottuvuuden lenkkeilylle - tarjoaa ikään kuin tarkoituksen päämäärättömälle kävelemiselle. Toinen hieno piirre on, että kätköjen perässä löytää itsensä sellaisista paikoista, joihin ei muuten olisi koskaan eksynyt.


Kätköjä löytyy tuhansittain ympäri Suomea, mutta kohtuullisen ajomatkan päässä meiltä sijaitsee myös Suomen ensimmäinen geopolku. Polun varrella 98 kätköä ja koko reitin pituus on 25 kilometriä. Polun tarkoituksena on esitellä erityisesti Kuhankuonon retkeilyreitistöä, jolla mekin ollaan joskus käyty. Syyskuun puolenvälin kieppeillä päätettiin lähteä porukalla tätä reittiä kiertämään ja saatiinkin viettää varsin kaunis ja ajankohtaan nähden helteinen päivä ulkoilupuuhissa.


Matkaan lähdettiin jo varhain aamulla ja koko päivä meillä meni - takaisin autolle palattiin illalla kahdeksan kieppeillä! Tässä ajassa ehdittiin kiertää puolet koko reitistä, eli noin 12km. Matkan varrella oli monenlaista jännää, mutta epäilemättä hienointa oli kohtaaminen lehmien kanssa. Reitti kulkee lehmäaitauksen läpi ja täytyy myöntää, että ensin ajattelin, ettei me tästä kyllä koiran kanssa päästä millään. Aikailemaan ei kuitenkaan kannattanut jäädä, sillä mitä pidempään seisoskelimme, sitä enemmän kiinnostuneita paikalle kerääntyi.


Fanni suhtautui ensikohtaamiseensa märehtiväisten kanssa jokseenkin epäilevästi. Lehmät kyllä kiinnosti sitä, mutta lähelle ei huvittanut mennä. Eikä me toki jääty ammuja kiusaamaankaan. Matka jatkui kohti seuraavaa evästaukoa - joita muuten pidettiin päivän aikana vähintäänkin tarpeellinen määrä!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kuura


Aamulla katsoin ulos ja innostuin - maa oli kuurassa! Mittari näytti nollaa ja taivas enteili kirkasta päivää. Tuli pitkästä aikaa hyvä mieli säästä. 
(Olen ehkä valittanut tästä jo tarpeeksi, mutta kerrottakoon, että edellisen postauksen jälkeen täällä satoi tämän talven toinen lumi - ja pysyi maassa jopa kaksi kokonaista päivää! Sitten tuli taas vettä.)


Metsään oli siis mentävä. Fannikin selvästi nautti...


... ja emäntä innostui pitkästä aikaa kuvailemaan varpuja ja sammaleita.


Vielä kotiovella hymyn nosti huulille tämä ojan ylittävään lankkusiltaan jäänyt kissantassun painallus.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän tervehdys


Ensin aikahyppy vuoteen 2010. 
Silloin vietettiin Fannin ensimmäistä itsenäisyyspäivää, muun muassa tekemällä pitkä ilta lenkki Ounasjoen jäällä.


Sitten takaisin nykyaikaan. 
Tämä kuva otettiin tänään vesisateessa aamulenkin päätteeksi. Voin kertoa, ettei ollut pitkä keikka.

Hyvää itsenäisyyspäivää silti!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Männikössä


Jankutan jankuttamasta päästyäni, että maalle muuttamisen parasta antia ovat rauhalliset ulkoilumaastot, jotka alkavat kivenheiton päässä kotiovelta. Kaikille kysyville kerron, miten kivaa on, kun voi rauhallisin mielin päästää koiran irti ja yhdessä himmailla pusikossa. Mutta on siinä yksi huonokin puoli.




Koko homma on niin rutinoitunutta, että sen erityisyys meinaa arjessa unohtua. Kun metsään meneminen on lähes jokapäiväistä, ei kameraakaan tule otettua mukaan. Siksi ette täällä blogin puolella juurikaan ole päässeet tutustumaan meidän nykyisiin huudeihin. Eilen kuitenkin tein poikkeuksen, pitkällisen harkinnan jälkeen.


Pitkät, hoikat männyt tosin nitisivät Eino-tuulessa siihen malliin, että oli jäädä metsälenkki tekemättä. Onneksi myrksyn keskus ei kuitenkaan kulkenut aivan  näiltä nurkilta, vaan meillä nautittiin vain sen lieveilmiöistä. Fanni pääsi rallaamaan ja minä sain kolme ja puolivuotiskuvat otettua - ja molemmat olivat tyytyväisiä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Poroa pussissa

Mikäs täällä tuoksuu?

Tule ulos sieltä!

Jos ei niin ei, onnistuu se näinkin...

Mmmm...

Pussiporo on herkkua!

Joskus ihan kiusallani tarjoilen koiralle herkut suoraan pussista, joutuupa vähän vaivaamaan aivojaan ennen mässäilyä. Työtä leukalihasten lisäksi pääkopallekin!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Saaressa


Veneellä mentiin saareen. Saarissa on aivan oma viehätyksensä, joka epäilemättä liittyy niiden saavutettavuuteen - tai sen puutteeseen. Saarella on erossa muusta maailmasta, aika pysähtyy ja elämä hidastuu. Ihan totta. Saaressa kesälomaansa viettäneen teinin sanoin: "Ei täällä ole muuta tekemistä kuin kävellä, istua ja miettiä."



MÖRKÖ! Ai ne onkin vaan murkkuja...

Fanni ei ehkä ole samaa mieltä. Fannin mielestä saaressa voi tehdä kaikkia elämän oleellisimpia asioita, kuten nuuhkia metsäneläinten jättämiä merkkejä, syödä kalanraatoja, kahlata vedessä, kauhistella jättimäisiä muurahaispesiä, kaivaa hiekkaan kuopan, pureskella käpyjä ja kieriskellä nautinnollisesti varvikossa.





Supermies ja tätikin viettäisivät mielellään lomaa saaressa, uiminen ja saunominen riittäisivät aktiviteeteiksi meille. Teini sen sijaan oli kehittänyt itselleen harrastuksen leipien heittelystä.

perjantai 30. elokuuta 2013

Vesillä


Fanni on viimeksi ollut veneessä sinä kesänä kun se syntyi, kolme vuotta sitten siis. Suhtautuminen uusiin asioihin on matkan varrella muuttunut melkoisesti - suuri osa pentumaisesta pelottomuudesta ja hullunrohkeudesta on kadonnut taivaan tuuliin. Niinpä jännitettiin aikalailla, kun kesälomareissun ohjelmaan ilmaantui retki Oulujärven laineilla.


Alku oli hieman kankea: koira piti nostaa veneeseen korkean laidan yli ja hätä oli iskeä, kun moottorivene pääsi täyteen vauhtiin. Fanni yritti lievästi järkyttyneenä kiivetä Supermiehen syliin, joka piteli kiinni koiran pannasta. Hetken päästä tyttö kuitenkin rauhottui ja tyytyi kummissaan tuhahtelemaan ja puhisemaan sieraimet levällään, voimakasta ilmavirtaa ihmetellen.


Perillä saaressa Fanni tuli omatoimisesti veneestä pois ja paluumatkalla se oli jo aivan rauhallinen ja näytti jopa nauttivan kyydistä niin, että otteenkin uskalsi irrottaa. Kyllä tuosta laivakoirankin saisi, jos vain useammin olisi tilaisuutta harjoitella!

perjantai 16. elokuuta 2013

Maalla on mukavaa


Kyllä maalla on mukavaa. Jos alkaa kaivata vaihtelua omassa lähimetsässä juoksenteluun, voi kipaista naapurin pellon laitaa pitkin jonkun toisen metsää kokeilemaan. Ja parasta koko jutussa on, että edes siellä naapurin metsässä ei tarvitse olla turhan huolissaan vastaantulijoista.



Juuri näin me tehtiin eräänä aurinkoisena, mutta varsin tuulisena päivänä. Fanni paineli uusien hajujen perässä pitkin pusikoita into piukassa ja pitkään ei pelkkä tuuli riittänyt sen oloa viilentämään. Onneksi ratkaisu pulmaan ilmestyi näkyviin heti seuraavan kumpareen takaa: pikkuruinen suolampi. 



Sinne oli tietysti syöksyttävä pää viidentenä jalkana - suoraan keskelle upottavaa lämpärettä juomataukoa pitämään ja lepäilemään. Mahtoi tuntua hyvälle. Isäntäväki pyöritteli päitään, mutta turha jo sotkeentunutta koiraa oli poiskaan käskeä, näytti niin nauttivankin.



Kotimatkalle lähdettäessä koiran karva oli ehtinyt jo kuivua ja me muka ovelana suunniteltiin paluureitin niin, ettei lampi enää osunut kohdalle. Luultiin, että onnistuttiin näin välttämään kuraisen koiran aiheuttama sotku. Kotiin päästyä alkoi kuitenkin ihmetyttää: Mikä piru täällä haisee? Vähän kun joku mätänis...

Tarinan opetus: Suolammessa uittamalla voi antaa koiralle hemmotteluhoidon ja kaupanpäällisiksi saa jännittävän tuoksun, jossa yhdistyvät kakan ja kuolleen eläimen aromit. Se on sitä maalaiselämää.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Rankka jussi


Tänä vuonna meidän porukka koki ihan uudenlaisen tavan viettää yöttömän yön juhlaa: juhannus saaristossa, meren äärellä ja isolla porukalla. Fannin näkökulmasta tämä tiesi uusia paikkoja, ihmisiä ja nelijalkaisia sekä joukkoa jännittäviä tilanteita. Täsmälleen samoista syistä emännän huomio kiinnittyi pitkälti aivan muihin asioihin ja kamera sai lojua yksinäisenä laukussaan. Todistusaineisto jäi siis laihanlaiseksi, mutta onneksi hyvät muistot säilyvät pitkään ihan korvienkin välissä!


Jälleen kerran tuli todettua, että vaikka Fannin kanssa on tätä nykyä aika hirveää matkustaa autolla, on tyttö edelleen ihan loistava reissukaveri siinä mielessä, miten helposti se sopeutuu monenlaiseen meininkiin määränpäähän päästyään. Outo ympäristö tai parikymmenen ihmisen joukko, joista vain muutama oli Fannille ennestään tuttuja, ei aiheuttanut ihmisrakkaalle tessulle minkäänlaisia vaikeuksia. Neiti pysyi oikein sievästi omalla tontilla, vaikka naapurit liikkuivat lähellä ja viihtyi ulkona kenen hyvänsä seurassa, vaikka omat tutut ihmiset olisivat kadonneet sisätiloihin. Erityisen hienoa oli nähdä miten tyynesti ja ennen kaikkea taitavasti tyttö suhtautui myös porukkaan kuuluneisiin taaperoikäisiin ihmislapsiin.

Ainoa emäntää etukäteen hieman huolettanut seikka oli tieto siitä, että keskikesän pippaloihin tulisi oman karvakoiven lisäksi ottamaan osaa kolme muutakin koiraeläintä. Niin turhaan! Meidän arkajalan toivuttua lyhyeksi jääneestä ensijärkytyksestään, Fanni tuli hyvin toimeen kahden pikkukoiran ja yhden nelikuisen tollerin palleron kanssa.

Kuitenkaan, kaikesta siitä tyyneydestä huolimatta, jolla Fanni juhannusviikonlopun säpinän otti vastaan, ei voi väittää, etteikö juhlinta olisi käynyt bernineidinkin voimille - sen verran makoisasti näytti kotipihalla nukuttavan. Isäntäväki sen sijaan palasi pirskeistä sangen rentoutuneena ja hyvin syöneenä. Kaikin puolin hieno jussi siis!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Taas muutetaan


Tai muutettiin. Kesäkuulle tultaessa olimme viihtyneet Varsinais-Suomen pääkaupungissa melko tarkalleen 10 ja puoli kuukautta ja oli aika pistää pakka jälleen uusiksi. Supermiehen uuden työn perässä suuntasimme kohti maaseutua ja niin meistä kaupunkilaisista tuli pikkukylän asukkaita. Joskus näinkin päin.

Kuvassa Fanni poseeraa uusilla kotikulmilla. Jäkälästä ja käkkärämännyistä saattaisi jopa kuvitella, että porukka olisi palautunut kohti pohjoista, mutta näin ei ole. Sen sijaan me ollaan löydetty täältä etelästä varsin tutunoloisia maastoja: nämä rannikkoseudut muistuttavat kallioineen ja hongikkoineen yllättävän paljon napapiirin maisemia. Joitakin eroavaisuuksiakin toki löytyy, mutta silti lienee selvää, että hyvin ollaan viihdytty.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Keväthuolto


Fanni kävi toissapäivänä pesulla. Ensimmäinen kuva on suihkusta ja se on vähän epätarkka, mutta halusin välttämättä sen mukaan, koska se kuvastaa hyvin sitä kauhun sekaista alistumista, jolla Fanni tämän operaation ottaa vastaan. Silmät pelosta laajenneina, anova ilme naamalla.



Fanni ei pidä wc- tai pesutiloista eikä kaakelilattioista. Meillä on suihkussa muovimatto, mutta se ei ole poistanut tytön vastenahtoista suhtautumista tuohon huoneeseen. Toisinaan, hampaanpesun aikaan, Fanni jopa tulee pikaisesti pyörähtämään seurana, mutta suihkuun se piti silti työntää - edes herkut eivät auttaneet.

 

Eipä siinä tosin mitään uutta, juuri sellainen Fanni on: uusien tai ei-niin-kivojen juttujen kanssa sitä täytyy lempeästi töniä eteenpäin. Eikä se pesun aikana mitenkään paniikissa ole tai pyristele vastaan, tekee vain selväksi, että mieluiten lähtisi tilanteesta pois.


Niinpä kun vapaus vihdoin koittaa, on riemu sitäkin suurempi! Märkävauhkoksi me sitä kutsutaan. Silloin täytyy juosta villisti paikasta toiseen, mieluiten ringissä, ravistella samalla holtittomasti, heittäytyä välillä maahan nuolemaan tassuja, kierähtää selällään ja pinkaista taas uudelleen juoksuun.


Sellainen ilo naurattaa emäntääkin niin, että suihkun seinät päänkorkeudelle peittävät mustat karvat unohtuvat. Jospa muhkeaksi kasvanut turkki nyt pesun myötä lähtisi vihdoin kevenemään ja helpottaisi kesäfiiliksiä. Karvan kuivuttua selkään levitettiin jo toinen punkkiliuos-satsi tälle keväälle ja taas kelpaa kirmailla helteisissä pöheiköissä!