perjantai 22. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen


Tältä meillä täällä näyttää! Ei onneksi juurikaan jälkiä lumesta enää, ainakaan tässä meidän kulmilla. Vaikka niinhän nuo väittävät, ettei sitä erityisen paljoa tänä talvena ollutkaan, toisin kuin muualla päin Suomea. Tiedä häntä, onneksi lumesta on nyt jokatapauksessa päästy!


Fanninkin uskalsi päästää pitkästä aikaa irti, kun jäät ovat rannasta sulaneet. Sitä ennen oli vähän pelko, että tottunut jäälläkulkija ei osaa itse ottaa huomioon kevätauringon vaikutusta. Vaikka niin tehokkaasti tyttö säikkyi jään ratinaa tassujen alla koko talven, että tuskin olisi kovin pitkälle ehtinyt!


Lumen alta vapautuneet rantanurmikot suorastaan tulvivat ihania tuoksuja, joten työn takana olivat sellaiset kuvat, joissa neiti ei olisi kulkenut nenä maassa. Tuhnuttaminen on kuitenkin yksi Fannin elämän suurista iloista. Toinen on syöminen ja sitäkin ollaan nyt lumien lähdettyä päästy jälleen harrastamaan. Ihan kuin olisi nälässä pidetty koko talvi, sen verran hyvin maistui tälläkin lenkillä kaikki - ruohomättäistä lähtien.


Huomenna edessä on (yllättävän pitkä) junamatka, eikä kesän bloggailumahdollisuuksista ole vielä tietoa. Lupaan kuitenkin yrittää kovasti! Ensimmäisten itse havaitsemieni pajunkissojen (tai kissanpikkujen, kuten toinen pikkuveljeni aikanaan tapasi sanoa) myötä miellyttäviä pääsiäisenpyhiä kaikille!

torstai 21. huhtikuuta 2011

Varvaskarvat

Aikoinaan pikkuveljeni totesi Supermiehelle ensimmäisillä yhteisillä uimarantareissuillamme: "Sä oot kyllä ihan mörrimöykky kun sulla kasvaa varpaissa karvoja!" (Ja todella kasvaa, voitteko kuvitella?! Vaikka ei ne lopulta olekaan niin ällöttäviä kuin voisi kuvitella.) Fanni-neidin varvaskarvat ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa.


Tytöllä karvoja tunkee (kuten berneillä ja monilla muilla roduilla yleensäkin) varpaiden (joojoo, siis anturoiden) välistä aivan valtoimenaan, mistä syystä niitä on ajoittain leikeltävä vähemmäksi. Tämä onkin toistaiseksi ainoa trimmausoperaatio, joka Fannille on suoritettu. Syitä tähän, ainakin meidän taloudessa hieman brutaalisti askartelusaksilla toteutettuun menettelyyn on monia. Vähemmän likaa, enemmän pitoa lienee merkittävin.


Tassukarvojen leikkely liittyy mitä suurimmassa määrin talveen, jolloin lumi usein kerääntyy inhottaviksi palleroiksi pitkiin karvoihin. Siinä vaiheessa kun lenkiltä rappukäytävään tullessa alkaa kopinasta ja kilkutuksesta päätellen kuvitella, että koira on vetänyt korkkarit jalkaan, on aika tarttua saksiin. Myös muina vuodenaikoina menettely vähentää sutimista rappukäytävässä ja helpottaa vierailuja parketti-ihmisten luona. Operaatio on (muutenkin kuin kuvista päätellen) mitä ajankohtaisin myös juuri nyt, kun märistä ulkotiloista kantautuu sisään muutenkin kohtuuttomat määrät hiekkaa ja kuraa. Ainakin minä sinnikkäästi jaksan uskottella itselleni sen auttavan...

Ps. Idean tähän postaukseen sain aikanaan täältä, poikkeuksellisesti kissa-aiheisesta kirjoituksesta. Kiitti vaan vinkistä! :D

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Vastentahtoinen malli


Fannin (ja blogin) hiljaiselo viime aikoina on johtunut isäntäväen opiskelukiireistä - mikä minun kohdallani tarkoittaa siis lähinnä sitä, että asiat oli taas tuttuun tapaan jätetty viime tippaan. Tämän viikon jälkeen lukukausi on kuitenkin pulkassa niin minun kuin Supermiehenkin osalta, joten voimme hyvillä mielin suunnata kohti kesää ja uusia haasteita.


Ja haasteitahan riittää. Kesästä on tulossa koko porukan kannalta jännittävä erikoisten työ- ja asumisjärjestelyjen takia. Kun siis ensi viikonloppuna otamme jälleen suunnan kohti Kainuuta, emme ole menossa ainoastaan viettämään pääsiäistä sukulaisten seurassa. Allekirjoittanut on hankkinut töitä entisiltä kotikulmilta, joten edessä on väliaikainen muutto. Fanni jää ainakin aluksi minun tyköni, Supermiehen palatessa tänne Napapiirille omien töidensä pariin.


Tänä aamuna yritettiin pitkästä aikaa ottaa pari kuvaa ja tässä tulos. Ei vois vähempää kiinnostaa. Siis se räpsyttimen kanssa heiluva tätyli siellä hihan toisessa päässä, kaikki muu on kyllä suorastaan pakahduttavan mielenkiintoista - kivet, oksat, hiekka...

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Tien päällä


Tai huoltsikalla jos ihan tarkkoja ollaan. Kuskia odotellessa kulutetaan aikaa tarkkaillen muita kulkijoita.

Muiden mustavalkoiset kuvat tien päältä löytyvät täältä.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Juoksuttaa

Fannin reilut kaksi viikkoa siten alkaneet juoksut alkavat pikkuhiljaa hellittää. Ehdin jo tuolla uutisväläyksen kommenttipuolella väittää, ettei neiti ole kummemmin ensimmäisiä juoksujaan oireillut. Ja niinhän se on, että juuri kun pääsee sanomasta...


Lenkillä nenä vie. Pitäisi päästä joka ikistä vähänkin kellertävää kohtaa hangessa nuuskuttamaan, mutta ei siinä vielä mitään. Tyttö on alkanut aivan onnessaan tuhnuttaa myös tasaista maata jalkojensa alla, samalla kun kävellään eteenpäin. Merkkailukäytöstäkin on ilmennyt, eli pissiä voi yhdellä reissulla jopa kolme kertaa. Aivan parasta oli kuitenkin se, kun Fanni ensimmäisen kerran varovasti ja horjuen nosti toista takajalkaansa pissiessään niinkuin kovat jätkät konsanaan. Taluttajan naurulle ei ollut tulla loppua lainkaan. Hyvä ettei kontattu kotimatkaa.

Sitten on vielä tämä ruoka-asia. Kerran sanoin, että varmaan veisin Fannin siltä istumalta lääkärin, jos se kieltäytyisi syömästä. Tämän tason ahmatista on siis kyse. No nytpä tyttö on sitten alkanut ensimmäistä kertaa ikinä lyhyen elämänsä aikana jättämään ruokaa kuppiin. Vielä viisi nappulaa olisi jäljellä, mutta ei. Nyt tuli raja vastaan. Kaikessa rauhassa neiti hiimailee keittiöstä olohuoneeseen, röyhtäisee ja käy maate. Kiitos.

En ole kuitenkaan huolestunut asiasta, hormonit on hyvä syy ihan mihin tahansa käytökseen. Pääasiassa annokset tulee kuitenkin syötyä ja yleensä on vielä niin, että vain aamun ateriasta jää yli. Illta-ateria maistuu useimmiten kokonaan, sen kanssa kun saa sitä kastikettakin. (Ravintolisäöljyä siis. Ette usko sitä kuolan määrää kun litkua kaadetaan kuppiin...)

Ps. Tänään ei olla enää tarvittu noita pöksyjäkään, jotka tosin ei Fannin menoa hidastaneet. Edes kyläillessä ei yhtään nolottanut!