torstai 19. heinäkuuta 2012

Puistossa





Meilläkin on tässä päivänä muutamana nautittu ihan oikeista kesäkeleistä. Onneksi tänään oli jo 14 astetta ja tasaisen harmaa taivas, sitähän saattaisi muuten vaikka liian hyvälle oppia. Ehdittiin kuitenkin käydä Fannin kanssa lähipuistossa hengaamassa ja auringosta nauttimassa.




Oli oikein leppoisaa: syötiin eväitä (Fanni söi ruohoa), tutkittiin kukkasia (Fanni söi kukkasia), tehtiin erilaisia ötökkähavaintoja (Fanni söi hämähäkin), katseltiin pilviä (Fanni kaivoi kuopan nurmikkoon) sekä huolehdittiin suojakertoimista aurinkorasvalla (Fanni nuoli mun rasvat) ja nesteytyksestä ison vesipullon avulla (Fanni kaatoi vesikuppinsa mun kenkään). Ohikulkijoita kyylättiin yhdessä. Aasialaisturistit ottivat leikkipuistossa kuvia mäkeä laskevista suomalaislapsista ja minä otin kuvia aasialaisturisteista. Oikeastaan mun piti lukea, mutta suurin osa ajasta meni tuolle koiralle nauramiseen. On se ihana.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Voitto kotiin!


Muistaako joku vielä tämän joulunajan hyväntekeväisyyskampanjan? Ei se mitään, minäkin olin unohtaa.

Palkinnoksi kampanjasta postanneiden bloggareiden kesken arvottiin lahjakortteja ja voittohan sieltä napsahti. Tieto onnenpotuksta tuli kyllä hyvissä ajoin, tammikuussa muistaakseni, ja kortti kolahti postiluukusta pari päivää sähköpostin jälkeen. Kiinnitin kortin magneetilla jääkaapin oveen ja siihen se unohtui.

Tuntuuhan se hyvälle, minä kun en ikinä voita mitään. Paitsi kerran sain arvonnassa Italiassa valmistetun tiikeriraidallisen vessanpöntönkannen. Se on lapsuudenkodissani Reunalanperälässä käytössä vieläkin - itseasiassa koko vessa on sittemmin sisustettu saman teeman mukaisesti! Vaikka ei se arvonta silti ollut varsinainen syy mukaan lähteä.


Rovaniemellä Musch-tuotteita myy Lemmikkieläinliike Jälki,  jossa muuten saa asiantuntevaa palvelua ja joka useimmista lemmikkiliikkeistä poiketen on sisustettu varsin silmää miellyttävällä tavalla. Sieltä meidän mukaan lähti (sitten kun lopulta sain aikaiseksi irrotettaa lahjakortin jääkaapinovesta ja raahautua paikalle) aika monta pötköä jauhtettuja broilerin siipiä. Valinta osui tällaiseen helppoon aloittelijoiden sapuskaan, Fanni kun ei ole tottunut raakaluita syömään ja pelkäsin, että se saa niistä mahansa sekaisin. Ja voin kertoa, että kyllä maistuu. Kuolan eritys vähintäänkin tuplaantuu, kun peruspöperön lisäksi kuppiin heitetään tätä herkkua.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Mansikat




Tässäpä pieni kuvatervehdys meidän viimepäivien touhuista. Mansikat on yhtä kuin kesä. Ostin viiden kilon laatikon ja syötiin ne kaikki Fannin kanssa kahdestaan - meni neljä päivää.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Reppuvahti

Pönöttää

Fanni on ihan itsenäisesti kehittänyt erään vaellus- ja kalareissuilla hyödyllisen tavan. Se nimittäin tunnistaa "leirin" silloinkin kun sellaista ei varsinaisesti ole ja omatoimisesti pysyttelee sen lähistöllä. Kun esimerkiksi Supermies kalareissulla jättää repun rannalle ja kahlaa jokeen, saattaa Fanni alkuksi tulla perässä, haahuilla ja kirmailla sitten hetken pitkin pusikoita, mutta väsyttyään se aina hakeutuu repun luo. Tämä on kätevää, etenkin kun perhokalastuksessa tavataan liikkua ylös ja alas jokea joskus melko pitkiäkin matkoja, jolloin kalastaja ei välttämättä jatkuvasti seiso rantaan jääneiden varusteidensa vieressä.




Mitäs kyyläät siellä?


On mukavaa, kun koiran voi pitää rauhallisilla paikoilla irti, vaikka sen menemisiä ei voikaan jatkuvasti vahtia. Fannikin saattaa hetkeksi kadota metsän siimekseen tai rantaheinikkoon, mutta lopulta se aina palaa "leiriin".  Usein tätä turvapaikkaa merkkaava reppu on retken päätteeksi hiekan tai muun roskan peitossa, sen viereen kun täytyy antaumuksella kuopsutettaa miellyttävä makuupaikka.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Muutoksia ilmassa


Tässä on nyt pienoinen muutto käynnissä. Päätin nimittäin lopulta antaa periksi sisäiselle järjestyksentarpeelleni ja pistin pystyyn toisenkin blogin. Sinne siirtyvät kaikki jo julkaisemani koirablogiin kuulumattomat postaukset, kuten isoäidin kolmiohuivi tai mangopassionkakku ja moni muu.

Fannin kuulumisten päivittely säilyy edelleen ensisijaisena tekemättömien hommien välttelytoimintonani, mutta ideoita muunkinlaisiin juttuihin riittää. Toinen blogi sisältääkin sitten kategorisesti kaiken sen muun, eli kaman joka ei tänne sovi. Katsotaan nyt, miten elämä kahden blogin loukussa lähtee sujumaan. Nokka kohti tulevaa ja menoksi!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Herkkä


Mustavalkomaanantain 125. haaste on herkkä. Tietäneeköhän joku mikä perhonen tämä on? Valkoisen lisäksi siinä oli keveitä sinisen sävyjä. Kuvatttu kesäkuussa Ruotsin Norrbottenissa, Ängeså-joen rannalla.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Ängeså, osa 2



Toisena aamuna Ängeså-joen varrella heräsimme auringon paisteeseen ja lintujen lauluun. Taivas oli lähes pilvetön ja tiedossa oli selvästikin lämmin päivä. Aamupalan jälkeen laitettiin kamat kasaan ja lähdettiin kohti leiripaikkaa numero kaksi. Matkalla vastaan tuli puro, jonka kiertäminen kuumassa, itikoiden täyttämässä metsässä ei tuntunut kovinkaan fiksulta. Yli siis! Vähän kipristeli viileä vesi pohkeissa, mutta tulipa ainakin pestyä varvashiet pois. Fannille puron ylitys ei ollut juttu eikä mikään, vaikka ei se ihan ensimmäisenä sinne syöksynytkään.



Lämpötilat nousivat päivän aikana varmasti yli kahdenkymmenen, mikä ei välttämättä ollut pelkästään hieno juttu. Ystäviämme hyttysiä lenteli nimittäin ympärillä melko suurina, varsin tuttavallisina laumoina, jolloin takin pitäminen päällä oli oikeastaan välttämättömyys ja kuumahan siinä sitten tuli. Metsän siimeksessä ei paljoakaan kehdannut liikkua, mikä merkittävästi laski myös valokuvausintoa. Leirin edustalle rantaan kyhätyn itikkanotskin vieressä onneksi saattoi vähän paljastaa talven valkaisemaa nahkaansa.



Fanni taisteli kuumuutta vastaan retkottamalla oikosenaan vesirajassa. Lämpötilaa kovemmin koiran voimille ottivat kuitenkin juuri hyttyset. Todettiin, että tuolla reissulla käytössä olleet itikantorjuntamenetelmät olivat aivan riittämättömiä. Meillä oli mukana apteekista ostettua ACO:n hyttyssprayta, joka myyjän kertoman mukaan sopii myös koiralle. Kuitenkin raukan silmänympärykset oli pian tikattu turvoksiin ja kuononvartta kutitti niin, että sitä piti vuoroin hieroa emännän sääreen, vuoroin rantakivikkoon. Tehokkaampien metodien testaus on tällä hetkellä menossa ja vinkkejä saa heittää, jos sellaisia löytyy!



Tällä reissulla opittiin myös, että vaikka paperilla absidilla eli "eteisellä" varustettu tunneliteltta kuulostaa koiran kanssa retkeilevälle loistoajatukselta, totuus on hieman toinen. Ajatelkaahan tätä; koiran saa telttaan sisään, mutta esimerkiksi märkää eläintä ei tarvitse ottaa makuupussia kastelemaan. Koira on lähellä ja tuntee olonsa turvalliseksi, koska näkee isäntäväen koko ajan. Lisäksi absidi on epäilemättä kesälämpimällä viileämpi ja siten paksuturkkiselle koiralle miellyttävämpi nukkumapaikka kuin itse teltta. Näin teoriassa.
Tosiasia kuitenkin on, että pohjakankaatonta absidia ei saa niin tiiviiksi, etteivätkö itikat, mäkäräiset ja muut ihanat löytäisi tietään sisään. Itse soisin päivän näiden inisevien terroristien kanssa ulkona taistelleelle koirallekin hengähdystauon yön ajaksi. Niinpä me sitten nukuttiin kaikki kolme sisällä kahden hengen teltassa - Fanni luonnollisesti poikittain keskellä ja isäntäväki naama telttakangasta vasten litistyneenä. Onneksi on ollut mahdollisuus kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ilman minkäänlaisia rahallisia menetyksiä.

Siellä on kettu, katso vaikka!

No suurennoksesta ainakin erottaa...

Kolmantena aamuna maattiin pitkään punaisen teltan suojissa ja kuunneltiin vesisadetta. Viimeisten vavan heilautusten ja pakkailujen jälkeen suunnattiin kohti autoa. Kotimatkalla autotien halkomalla suolla tupasvilloja ihaillessani huomasin yhtä äkkiä jotain kullanpunertavaa. Kamera oli onneksi valmiiksi käsillä, äkkijarrutus, pikainen käännös ja kettu repolainenhan sieltä tallentui muistikortille. Aika kaukaa, mutta kyllä sen tunnistaa, jos tietää mitä etsii...

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Ängeså, osa 1


Kesäkuun puolella vietettiin kaksi yötä telttaillen Ruotsin puolella Ängeså-nimisen joen varrella Norrbottenin maakunnassa. Auto jätettiin pikkutien varteen tarkoituksella vähän etäämmäs, että päästään metsään kulkemaan ja lompsittiin ryteikön halki ensimmäiselle leiripaikalle. Maasto oli paikoitellen aika haasteellista, rantatörmät korkeita ja jyrkkiä ja kaatuneita puita paljon. Helpommalla olis tietysti päässyt tietä pitkin, mutta sehän nyt ei tällaisilla reissuilla ole tarkoituskaan. Siis helpolla pääseminen.




Kaatuneista puista oli ehkä luonnonvoimien ohella vastuussa majava - näin ainakin arvailimme löytyneiden todisteiden perusteella. Ensin tosin päivittelin spontaanisti, että minkä ihmeen takia joku käy hakkaamassa nurin yksittäisiä puita pitkin metsää ja jättää ne sitten lojumaan maahan tai rojottamaan vierustovereita vasten. Rannalla loikoilleissa rungoissa oli selvästi jonkinlaiset hampaanjäljetkin näkyvissä.



Paikka, johon ensimmäisen illan leiri pystytettiin, oli kyllä upea. Kallioranta pisti esiin metsäisestä joentörmästä ja tarjosi varsin miellyttävän hengailupaikan. Ylempänä rinteessä oli eräänlainen tulistelukatos (en millään voi tituleerata sitä laavuksi), jonka lähistöltä löytyi paikka teltalle. Nuotiota me kuitenkin pidettiin alempana rannassa. Vaikka oltiin melko kaukana lähimmästä asutuksesta, kulki joen vastarannalla pikkutie, jota innokkaat kalamiehet käyttivät ottipaikalta toiselle siirtymiseen. Kyseessä ei siis ollut mikään erämaa, mutta mukava ja luonnokaunis paikka silti.


 

Samana iltana käytiin vielä himmailemassa jokivartta eteenpäin, Supermiehen kalastuspuuhia seuraillen tietenkin. Emännän tehtävänä oli ottaa kalamiehestä edutuskuvia lempiharrastuksen parissa, mutta aika moneen otokseen taisi kyllä eksyä enemmän kasvimaailman edustajia...


Ps. Lisäsin tekstin loppuun toiminnon, jonka avulla voi kertoa yhdellä klikkauksella, mitä lukemastaan tykkäsi. Jospa tämä laskisi vähän kävijöiden kynnystä tehdä läsnäolonsa tiettäväksi...