Neljäs vaelluspäivä helli meitä jälleen kirkkaan sinisellä taivaalla. Edellisen päivän ponnistelut painoivat vielä hyvin nukutun yönkin jälkeen, joten päivä vietettiin pitkälti aloillaan. Tai toiset viettivät. Aamupäivällä minä torkuin auringonpaisteessa ja kulutin aikaani lähinnä kipeitä jalkoja venytellen ja suklaata syöden. Fanni möyhelsi sammalikkoa, jahtasi jotakin jyrsijää ja lekotteli tyytyväisenä varvikossa. Supermies sen sijaan kokosi kalavehkeet ja lähti lompsimaan kohti sopivaksi katsomaansa kalapaikkaa. Ja tulihan sieltä sitten tulostakin.
 |
| Virallinen valvoja. |
 |
| Nam... |
Päivän saaliista nautittiin heti samana iltana herkkuaterian muodossa. Kyllä maistui tuore kala pussiruuan jälkeen hyvältä ja Fannikin pääsi suorastaan mässäilemään, sillä vaikka me ahdoimme lämmintä lohta vatsan täydeltä ja säästimme seuraavaksi aamuksikin, jäi parikiloisesta vonkaleesta vielä jaettavaa runsain mitoin. Samana päivänä nostettu, avotulella paistettu, norjalainen villilohi - siinäpä vasta koiranruoka.
 |
| Mystiset "savut". Klikkaa kuva isommaksi! |
Siinä syöpötellessä ihmeteltiin jälleen erikoista luonnonilmiötä, joka oltiin jo edellisenä iltana ensimmäisen kerran havaittu. Keskellä jokea oli sillä kohtaa saareke, joka kasvoi tiheänään pusikkoa ja josta joka ilta suunnilleen samoihin aikoihin alkoi ryteikön keskeltä kohota jotain vaaleaa ohuina, korkeina, ilmavirtojen mukana kiemurtelevina pilvinä - siis kuin savua nuotiosta. Näitä "savuja" oli kymmenittäin ja varmaa on, että varsinaisesta savusta ei ainakaan ollut kyse. Se, mitä nämä aavemaisen hitaasti huojuvat huurut sitten todella olivat, on meille epäselvää. Paras arvauksemme on, että kyseessä saattoi olla jonkin hyönteisen massiivinen joukkokuoriutuminen ja me vain satuttiin "oikeaan paikkaa, oikeaan aikaan". Valistuneempia arvauksia otetaan vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti