Sinnittelyä

Alkuviikosta typykälle aiemmin määrätyt kipulääkkeet loppuivat ja uutta reseptiä varten lääkärille soittaessa tuli puheeksi, että ontuminen ei ollut helpottanut, vaan oikeastaan vain yltynyt entisestään. Niinpä saman puhelun aikana varattiin sitten jo aika röntgenkuvia varten, ensi viikon keskiviikolle. Onneksi sen aamun luento peruttiin joka tapauksessa ja Supermieskin onnistui järjestämään aikaa, niin että pääsemme molemmat paikalle. Nyt sitten taas odotellaan.

Odotellessa liikunnan puute on alkanut näkyä neidin käytöksessä yhä selvemmin. Fyysisen aktiviteetin merkitystä koiralle ei yksinkertaisesti voi vähätellä, kun meidänkin superkiltti tyttönen alkaa osoittaa selviä turhautumisen merkkejä. Esimerkiksi kotiin paluu-hetkien vauhkoamisen taso on suorassa suhteessa liikunnan määrään. Lisäksi Fanni on alkanut mm. mutustelemaan omaa häntäänsä ja häiriköimään sohvalla syöjiä (mitä meillä tapahtuu melko usein!), vaikka on aina aiemmin osannut pitää kunnioittavan etäisyyden. Nätisti hihnassa kulkemisesta on turha edes haaveilla, sen verran kun ulkona yleensä käydään. Kynnys reagoida asioihin on siis laskenut ja reaktion voimakkuuden taso noussut. Paras osoitus on ehkä se, että Fanni - koira joka haukkuu tuskin koskaan - on viime aikoina löytänyt äänensä, joka muuten alkaa olla pelottavan aikuismainen.