Minulla ei ole ollut tapana julkaista kasvokuvia meistä kaksijalkaisista täällä blogissa - olen halunnut pitää kiinni jonkinasteisesta yksityisyydestä. Supermies on joskus saattanut vilahtaa jossain otoksessa, jos se on ollut tarpeen, koska en myöskään arvosta tökerösti blurrattuja tai paintilla piiloon suhrittuja naamoja. Tällä kertaa teen säännön vahvistavan poikkeuksen, koska nämä kuvat todella kertovat jotakin siitä, millaista koiranomistajan arki on.
Oltiin kävelyllä Ruissalossa ja halusin sievän merenrantapotretin itsestäni ja koirasta. Niinpä tässä poseerataan oikein kiitettävästi...
Ja sama tilanne sekuntia myöhemmin.
Tämä on esimerkki siitä puolesta, joka ei yleensä päädy blogimaailmaan. Onnistuneet, asetellut ja käsittelyohjelmalla parannellut otokset sekä valikoidut sanat saattavat antaa kiillotetun kuvan todellisuudesta. Kyllä tää on ihan normimenoa. Vaikka ei aavistustakaan mitä siinä tapahtui...
Itselläni ei ole montakaan onnistunutta kuvaa bernipojastani, yleensä kuvan laidassa näkyy vilahdus musta-ruskea-valkoista :)
VastaaPoistaSeija & ADHD-berni Armas
Hehhe, tuttu tilanne minullekin - vaikka täältä blogista sitä ei ehkä ensimmäisenä arvais. Hyvien kuvien salaisuus on määrä; jos on viisisataa kuvaa, on yksi niistä pakostakin onnistunut! :D
Poistamillon teet uuden postauksen?
VastaaPoistaJuttuja on kyllä tulossa, mutta muu elämä tahtoo vähän häiritä tätä kerrassaan hienoa harrastusta! :D Postaan kyllä taas, kunhan ehdin.
PoistaSiinähän selvästi Fanni sai vain tarpeekseen poseeraamisesta :)) Samanlaisia tilanteita sattunut myös Sinttu-mamman kanssa....yllätys ;)
VastaaPoistaLuultavasti tapahtui juurikin se ja asia täytyi tuoda esiin nii, ettei se jää kenellekään epäselväksi! :D
Poista