Herkuttelijat

Tässä on nyt muutaman päivän aikana taas nautiskeltu. Ensin oli pakko pyöräyttää talven ensimmäiset joulutortut, kun oli niin jouluiset fiilikset. Laulutkin on sitten tälle vuodelle jo laitettu soimaan, Supermiehen vastusteluista huolimatta. Meillä ei muuten ikinä laiteta tortun sisään luumumömmöä, vaan vadelmamarmeladia. Mielestäni perinteiden noudattaminen vai siksi koska "niin on aina tehty" vaikka siitä ei tykkäisi, on järjettömän typerää. Myös perinteet saa muokata itsensä näköisiksi.


No tänään piti (jälleen) keksiä käyttöä parille omenalle, ennen kuin ne kävelisivät itse muistuttamaan olemassa olostaan. Turvauduin vakioreseptiini, siihen parhaaseen. Siihen, jossa ei vaahdoteta ja jota voi muokata loputtomasti. Siihen, jonka ansiosta minut tunnetaan muffineistani. Omena-kaneli yhdistelmä olikin sitten omiaan vain lietsomaan tätä joulumieltä.


Fanni puolestaan herkutteli viikonlopun aikaan tällaisella pesäpallon kokoisella, luulla päällystetyllä, kovalla rouhepallerolla. Hieno kuvaus, eikö? Vähän liioiteltu haukkaus, mutta totuuden nimissä, melkein yhdellä nielaisulla se meni. Ei pitkään nokka tuhissut.


Kongin pureskelu on jo jonkin aikaa kaivannut lisää haastetta. Yleisin täyte meillä on ruisleipä, mutta tyttö on kehittänyt niin ovelan keinon saada se ulos hetkessä. Fanni ottaa koko mötikän suuhun ja jauhaa sitä jonkun aikaa niin, että leipä murskautuu sisällä. Sitten vain kevyt ravistus ja se oli siinä. Ehkä tuo pentumalli alkaa olla jo liian pehmeä neidille?
Päätettiin sitten kokeilla jotai erilaista pitkästä aikaa. Jotain tahmaisempaa. Ostettiin koiranmakkaraa ja survottiin (tai minähän sen sinne tietysti survoin...) sitä pötkylä täyteen. Voi taivas sitä lurpsutusta, kun typy imeskeli leluaan sen jälkeen - ja millä autuudella.