perjantai 17. elokuuta 2012

Repputreeni


Ennen kesän pääreissua eli viikon vaellusta Pohjois-Norjassa, treenattiin rinkan kantamista muutaman viikon ajan ihan kotikulmilla. Edellisestä reppureissusta oli jo aikaa ja tällä kertaa Fannin piti jaksaa kantaa lähes täyttä rinkkaa, joten totuttelu lyhyemmillä matkoilla oli tarpeen. Kyllähän koirankin lihakset kipeytyy, jos se yhtä äkkiä repäistään sohvaelämästä kantojuhdaksi tunturin kylkeen ja pahinta on, ettei se osaa siitä itse kertoa.




Kaupungissa reppu selässä kulkeva koira herätti muuten aika paljon huomiota, huomattavasti enemmän kuin ilman. Ihmiset hymyili ja naureskelikin, osa tuijotti uteliaana ja lapset ihmettelivät asiaa ääneen. Asfaltilla kulkeminen ei kuitenkaan ihan vastaa todellisuutta vaelluksella, joten yhtenä iltana käytiin kiipeämässä ihan meidän entisen kodin lähistöllä sijainnelle vaaralle. Tänne Varsinais-Suomeen vasta kotiutuneena täytyy kyllä sanoa, että jos jotain Lapista kaipaan, niin vähän elämää tähän loputtoman lättänään maisemaan...

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, Fanni ja reppu. Minäkin Otsolle reppuja katselin mutta jäi sitten ostamatta kun teimmekin vain päiväpatikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiin kyllä tosi tyytyväisiä tuohon reppuun ja ainakin tuolla mainitulla Norjan reissulla se oli ehdottoman tarpeellinen, bernin viikon sapuskat kun painaa melkoisen paljon... Fanni siis kantoi kaikki omat ruokansa. Noin sitten muuten saattaa kyllä reppu jäädä vähemmälle käytölle, vaikka pystyyhän sen avulla arkenakin peruslenkin rasittavuutta nostamaan, jos vaikka itseä lasikottaa... :D

      Poista
  2. Hih,en osaa kuvitella Lapin maisemia, mutta minusta Pohjanmaalla jos missä on lättänää.
    Ehkä täällä hivenen etelänpänä pienikin nyppylä näyttää tosi korkeelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua edes ajatella Pohjanmaata, kyllä Lapin kautta kiertäneen kainuulaisen mielestä Turun seutukin vaikuttaa liian litteältä :D

      Poista