Ängeså, osa 2

Toisena aamuna Ängeså-joen varrella heräsimme auringon paisteeseen ja lintujen lauluun. Taivas oli lähes pilvetön ja tiedossa oli selvästikin lämmin päivä. Aamupalan jälkeen laitettiin kamat kasaan ja lähdettiin kohti leiripaikkaa numero kaksi. Matkalla vastaan tuli puro, jonka kiertäminen kuumassa, itikoiden täyttämässä metsässä ei tuntunut kovinkaan fiksulta. Yli siis! Vähän kipristeli viileä vesi pohkeissa, mutta tulipa ainakin pestyä varvashiet pois. Fannille puron ylitys ei ollut juttu eikä mikään, vaikka ei se ihan ensimmäisenä sinne syöksynytkään.

Lämpötilat nousivat päivän aikana varmasti yli kahdenkymmenen, mikä ei välttämättä ollut pelkästään hieno juttu. Ystäviämme hyttysiä lenteli nimittäin ympärillä melko suurina, varsin tuttavallisina laumoina, jolloin takin pitäminen päällä oli oikeastaan välttämättömyys ja kuumahan siinä sitten tuli. Metsän siimeksessä ei paljoakaan kehdannut liikkua, mikä merkittävästi laski myös valokuvausintoa. Leirin edustalle rantaan kyhätyn itikkanotskin vieressä onneksi saattoi vähän paljastaa talven valkaisemaa nahkaansa.

Fanni taisteli kuumuutta vastaan retkottamalla oikosenaan vesirajassa. Lämpötilaa kovemmin koiran voimille ottivat kuitenkin juuri hyttyset. Todettiin, että tuolla reissulla käytössä olleet itikantorjuntamenetelmät olivat aivan riittämättömiä. Meillä oli mukana apteekista ostettua ACO:n hyttyssprayta, joka myyjän kertoman mukaan sopii myös koiralle. Kuitenkin raukan silmänympärykset oli pian tikattu turvoksiin ja kuononvartta kutitti niin, että sitä piti vuoroin hieroa emännän sääreen, vuoroin rantakivikkoon. Tehokkaampien metodien testaus on tällä hetkellä menossa ja vinkkejä saa heittää, jos sellaisia löytyy!

Tällä reissulla opittiin myös, että vaikka paperilla absidilla eli "eteisellä" varustettu tunneliteltta kuulostaa koiran kanssa retkeilevälle loistoajatukselta, totuus on hieman toinen. Ajatelkaahan tätä; koiran saa telttaan sisään, mutta esimerkiksi märkää eläintä ei tarvitse ottaa makuupussia kastelemaan. Koira on lähellä ja tuntee olonsa turvalliseksi, koska näkee isäntäväen koko ajan. Lisäksi absidi on epäilemättä kesälämpimällä viileämpi ja siten paksuturkkiselle koiralle miellyttävämpi nukkumapaikka kuin itse teltta. Näin teoriassa.
Tosiasia kuitenkin on, että pohjakankaatonta absidia ei saa niin tiiviiksi, etteivätkö itikat, mäkäräiset ja muut ihanat löytäisi tietään sisään. Itse soisin päivän näiden inisevien terroristien kanssa ulkona taistelleelle koirallekin hengähdystauon yön ajaksi. Niinpä me sitten nukuttiin kaikki kolme sisällä kahden hengen teltassa - Fanni luonnollisesti poikittain keskellä ja isäntäväki naama telttakangasta vasten litistyneenä. Onneksi on ollut mahdollisuus kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ilman minkäänlaisia rahallisia menetyksiä.

Siellä on kettu, katso vaikka!

No suurennoksesta ainakin erottaa...

Kolmantena aamuna maattiin pitkään punaisen teltan suojissa ja kuunneltiin vesisadetta. Viimeisten vavan heilautusten ja pakkailujen jälkeen suunnattiin kohti autoa. Kotimatkalla autotien halkomalla suolla tupasvilloja ihaillessani huomasin yhtä äkkiä jotain kullanpunertavaa. Kamera oli onneksi valmiiksi käsillä, äkkijarrutus, pikainen käännös ja kettu repolainenhan sieltä tallentui muistikortille. Aika kaukaa, mutta kyllä sen tunnistaa, jos tietää mitä etsii...