Ette ikinä arvaa

Arvatkaa mitä tyypit! Luvassa olis jälleen muka-dramaattinen vihjailupostaus tulevista muutoksista. 

Eikös olekin kiva?

Jaa että mitä tällä kertaa? No ehkä sen voi rykäistä ihan suoraankin:

me muutetaan taas. Taas toiselle puolelle Suomea.

Että sama vanha virsi. Olipa yllätys. 

Vähän kyllä kutkuttelee jo. Fannin luulisi nauttivan uudesta kortteerista ja sen kulmista - luvassa on nimittäin muovimattolattiat ja metsää melkein niin kauas kuin kulkea jaksaa. Palaillaan!

Kieriskellen kinoksissa

Onnistuttiin eilen löytämään täältä meidänkin kulmalta Suomenmaata oikeasti luminen metsä! Se ei tänä talvena ole ollut mikään itsestäänselvyys, vaikka jossakin tuota valkoista taika-ainetta on kuulema viime päivinä ollut haitaksi asti. Niin se metsään meneminen vaan palkitsee joka kerta: kaupungissa ei olisi mitenkään voinut uskoa, että ihan parinkymmenen kilsan päässä voisi näyttää tältä.

Metsässä Fanni pääsi toteuttamaan uutta mielipuuhaansa: lumessa kieriskelyä. Jotkut koirathan kieriskelevät mielellään, mutta Fannille se on aina ollut hieman hankalaa. Jostain syystä pentuaikojen jälkeen Fanni ei ole oikein viihtynyt selällään ja sen kieriskely-yritykset ovat jääneet pään hieromiseen maata vasten, jota seuraa paniikinomainen kiepsahdus toisen kyljen kautta jaloilleen - ei kovin miellyttävän oloinen prosessi. Niinpä tätä ei ole tapahtunut usein ja harvoilla kerroilla tarpeen on aiheuttanut lähinnä jokin täysin vastustamaton raato tai ulosteläjä.

Tänä talvena koko pyöriskelyhomma on lumen vähyydestä huolimatta kehittynyt aivan uudelle tasolle. Viime viikkoina Fane on laittanut hyörinäksi lähes joka päivä, pitkään ja nautiskellen, hihnasta välittämättä. Alkuun syynäsin kieriskelypaikkoja lähes vainoharhaisesti, aiempien ikävien kokemusten opettamana. Mutta pakko se on myöntää: mitään silmin nähtävää syytä riehakkaaseen käytökseen ei ole löytynyt. Jokin niissä paikoissa silti tuoksuu, pyöriskelyä nimittäin edeltää aina huolellinen tuhnuttelu ja toisinaan maata täytyy kesken hurvittelun pysähtyä kaaviskelemaankin. Olen silti kehitykseen enemmän kuin tyytyväinen. On aina hienoa todistaa, kun joku oppii uusia tapoja nauttia elämästään.

Mitä kuuluu?

Long time, no see. Onpa mukava pitkästä aikaa, mitä teille kuuluu?

Meillä menee hyvin ja koko ajan vaan paranee.Viime kesä painettiin töitä ja syksyn mittaan emäntä kääri loputkin opinnot kasaan ja valmistui maisteriksi. Puristus oli kuitenkin melkoinen ja aika moni harrastus sai siinä menossa jäädä, myös blogi.

Nyt meno on kuitenkin toinen. Pitkästä aikaa tuntuu hyvältä avata tekstieditori ja tutkailla kuvakansioita.

Tiedä vaikka homma tästä taas vähän aktivoituisi - minusta se olisi mukavaa.

Kaksi juhlaa yhdellä iskulla

Vappua on vietetty ja muutama päivä sen jälkeen Fannin synttäreitä. Molempia aika pienimuotoisesti, kiitos vallitsevien olosuhteiden: useamman päivän vappureissu vaihtui koti-iltaan auton hajottua ja neidin nelivuotispäivä meinasi jäädä kokonaan emännän vasta-alkaneen kesäduunin ja isännän työmatkan jalkoihin. Onneksi asia muistui mieleen joskus iltapäivän kahvitauon tienoilla ja kotimatkalla ehti vielä käydä hakemassa karvaturrille ison pussin luita lahjaksi. 

Aivan viime vuoden veroisia juhlia meidän tyttö ei siis tällä kertaa saanut, mutta eipä tuo hirveästi ole mieltään osoittanut. Yritettiin tänään vähän hyvitellä eikä kielletty, kun metsälenkillä tuli vastaan niin ihanan kutsuva suolampi...

Sottapytty

Näin voi käydä, jos aamulenkillä kieriskelee linnunraadon päällä.

Silloin joutuu pyykkiin ja parvekkeelle kuivamaan.

Luultavasti oli silti sen arvoista.

Vajosuon vaellus

Mahtavan aurinkoiset kevätsäät ja edessä puolitoista vuorokautta täysin suunnitelmista vapaata aikaa - mitä siis tehdä? Sitähän voisi vaikka etsiä aurinkolasit ja suunnata lähimmälle terassille siemailemaan olutta.
Liian helppoa.
Me päätettiin pakata rinkat ja tepastella 30 kilometrin lenkki Kurjenrahkan kansallispuistossa. Tässä kuvakooste maaliskuisesta 24 tunnin minivaelluksesta.

Suohirviö?

Ensimmäinen lintutorni, johon Fannikin on kiivennyt!

Talven jälki.

Kesävalo.

Leiriruokaa.

Mihin suuntaan?

Öinen metsä suon laidassa oli yhtä aikaa käsittämättömän hiljainen ja täynnä jännittävän eksoottisia ääniä. Reissun jälkeen jalat ja selkä olivat poikki, mutta mieli kummalla tavalla täynnä virtaa.
Olisi ne tunnit huonomminkin voinut käyttää.

Silppuri

"Ai sää sait tämmösen vai? Voinko mä auttaa?"

Kävin viime viikonloppuna Tukholmassa ja kuinkas muuten Tukholmaan mennään kuin laivalla. Laivamatkailuun puolestaan kuuluu tietynlaisten ostosten tekeminen, joten into pinkeänä suuntasin tax free-myymälään ja ostin sieltä Supermiehelle tuliaisiksi - mitäs muutakaan kuin Englannin lakritsia! Ja kuinka tämä kaikki liittyy meidän koiraan? No, kuvat selittävät.

"Tutkaillaanpas vähän tarkemmin..."

  "Hei, täällä on jotain sisällä!"

 

(Huolestuneille huomautettakoon, että tässä vaiheessa takavarikoin pakkauksen sisällön turvaan sohvalle - mikä ei vähentänyt Fannin mielenkiintoa laatikkoa kohtaan lainkaan.)

 "Tämä mysteeri on selvitettävä pohjiaan myöten..."

"Kappaleiksi vaan!"

 

"Apua, tää jäi kiinni mun kulmahampaaseen."

 Ja tässä lopputulos. 

Taas tuli vahvistettua vanha totuus:

Kyllä ei kallis lelu ole paras lelu!