Onnistuttiin eilen löytämään täältä meidänkin kulmalta Suomenmaata oikeasti luminen metsä! Se ei tänä talvena ole ollut mikään itsestäänselvyys, vaikka jossakin tuota valkoista taika-ainetta on kuulema viime päivinä ollut haitaksi asti. Niin se metsään meneminen vaan palkitsee joka kerta: kaupungissa ei olisi mitenkään voinut uskoa, että ihan parinkymmenen kilsan päässä voisi näyttää tältä.
Metsässä Fanni pääsi toteuttamaan uutta mielipuuhaansa: lumessa kieriskelyä. Jotkut koirathan kieriskelevät mielellään, mutta Fannille se on aina ollut hieman hankalaa. Jostain syystä pentuaikojen jälkeen Fanni ei ole oikein viihtynyt selällään ja sen kieriskely-yritykset ovat jääneet pään hieromiseen maata vasten, jota seuraa paniikinomainen kiepsahdus toisen kyljen kautta jaloilleen - ei kovin miellyttävän oloinen prosessi. Niinpä tätä ei ole tapahtunut usein ja harvoilla kerroilla tarpeen on aiheuttanut lähinnä jokin täysin vastustamaton raato tai ulosteläjä.
Tänä talvena koko pyöriskelyhomma on lumen vähyydestä huolimatta kehittynyt aivan uudelle tasolle. Viime viikkoina Fane on laittanut hyörinäksi lähes joka päivä, pitkään ja nautiskellen, hihnasta välittämättä. Alkuun syynäsin kieriskelypaikkoja lähes vainoharhaisesti, aiempien ikävien kokemusten opettamana. Mutta pakko se on myöntää: mitään silmin nähtävää syytä riehakkaaseen käytökseen ei ole löytynyt. Jokin niissä paikoissa silti tuoksuu, pyöriskelyä nimittäin edeltää aina huolellinen tuhnuttelu ja toisinaan maata täytyy kesken hurvittelun pysähtyä kaaviskelemaankin. Olen silti kehitykseen enemmän kuin tyytyväinen. On aina hienoa todistaa, kun joku oppii uusia tapoja nauttia elämästään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti