Kuhankuono

Viime viikonloppuna se taas iski: se tunne, kun haluaa päästä lumeen kahlaamaan ja oikein rehkimään. En tiedä teistä muista, mutta minä ainakin alan aina välillä kaivata sellaista kunnolla ulkoillutta oloa, jota ei oikein saavuta vaikka kuinka katuja tallaisi. Niinpä toistettiin jälleen tuttua kaavaa, hypättiin autoon ja hurautettiin metsään.

Karvakuono ja Kuhankuono - vanha rajapyykki seitsämän kunnan rajalla.

Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Kuhankuonon retkeilyalue noin 35 kilometrin päässä Turusta. Ja sanonpa vaan, että kyllä kannatti ajaa! Supermies huokasi, kun päästiin pitkospuille, että täällähän tulee ihan kotoisa olo. Lumiset suot, käppyrät männyt ja korkeat kuuset toivat elävästi mieleen pohjoisen maisemat entisillä kotikulmilla enkä voinutkaan välttyä muistelemasta taannoista talvivaellustamme napapiirillä. Fiiliksessä oli paljon samaa ja lumikenkiäkin tuli ihan ikävä. Joskus vielä hankitaan sellaiset pelit omaksikin!

Kapeat pitkospuut ei näin talviaikaan ole mikään kaikkein miellyttävin alusta: jalat lipsuu inhottavasti, kun kulkuväylän rajoja ei erota lumen alta. Ei se silti menoa haitannut, mitä nyt Fanni kävi vähän vetisessä suossa uimassa, kun päätti äkkiä hypätä korkeammalta sillalta alas eikä päässyt enää kiipeämään takaisin. Sen verran taisi olla viileää, että aika tarkasti pysyi tyttökin episodin jälkeen reitillä.

Matkan varrelle sattui myös erinäisiä nähtävyyksiä, kuten seitsämän kunnan rajojen kohtauspisteeseen pystytetty merkkikivi Kuhankuono ja Jalosen Ahdille omistettu muistomerkki. (Sivumennen sanottakoon, että jälkimmäisen merkityksestä meillä ei paikanpäällä ollut aavistustakaan, mutta ystävämme google paljasti minulle, että Jalonen kuoli valkoisen terrorin uhrina sisällissodan aikana 1918.) Me ihasteltiin lunta, metsää ja hiljaisuutta. Vastaantulijoitakin oli vain muutama.

Lumimonsteri.

Vaikka rehkimään lähdettiin, niin kiirettä ei silti pidetty. Kuutisen kilometrin matkaan saatiin useampi tunti kulutettua, kun katseltiin maisemia, kiivettiin puissa ja möyhittiin hangessa. Supermies palautui pikkuvaelluksellamme kuluneesta työviikosta jopa niin hyvin, että suostui seuraavana päivänä lähtemään kanssani messuhallin joulumarkkinoille. Sitä reissua ei ehkä voisi kuvailla rentouttavaksi, mutta kivaa oli sielläkin.