Koiran mielenterveys on asia, jota tulee harvemmin ajateltua. Koiran mieltää ennen kaikkea fyysiseksi olennoksi, jonka terveyteen vaikuttavat liikunta, ravinto ja kropan sairaudet. Mutta on se sessu kuulkaa niin paljon enemmän. Viime aikoina on tullut monta kertaa mieleen, että koira on ihan yhtä psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus kuin ihminenkin (kuten muistan lukion psykologian tunnilla muinoin opetetun).
Moiset ajatukset johtuvat siitä aika isosta muutoksesta, jonka Fannissa on tämän viimeisimmän muuton jälkeen voinut havaita. Reilu kuukausi uudessa kodissa on saanut aikaan, että tuntuu kuin täällä pyörisi uusi koira. Tai se vanha, jota en enää muistanut olleenkaan. Sanalla sanoen Fanni on rentoutunut. Relannut, löytänyt iisimmään otteen elämään. Se on luottavaisempi, varmempi koira. Iloisempi, vapautuneempi ja aktiivisempi.
Ihan ensin tämä näkyi selvästi lisääntyneenä läheisyyden kaipuuna: hyvin pian muuton jälkeen Supermiehen kanssa huomattiiin, että Fanni kiehnäsi kyljessä paljon useammin ja kerralla pidempiä aikoja kuin aiemmin. Toisaalta Fanni myös vaatii huomiota aktiivisemmin. Totutuissa arkirutiineissa ei pääse lipsumaan, kun koira itse pitää huolen, että päivälenkin jälkeen tulee ruoka ja seuraavaksi kuuluu saada luu. Onneksi keinot ovat melko pehmeitä - vaikka saattaa se väsymättömästi parinkymmenen sentin päästä tuijottava naamakin alkaa aika pian ärsyttämään.
Tämä on kaikki Fannille ominaista käytöstä ja oikeastaan vasta muuton jälkeen tulin edes ajatelleeksi, kuinka paljon vähemmän tyttö on muutamien viime vuosien aikana näitä piirteitään toteuttanut. Kuinka vetäytyvä ja omiin oloihinsa jäävä siitä oli tullut. Varsinainen herätys tapahtui lelulaatikolla. Pitkiin, pitkiin aikoihin Fanni on kiinnittänyt huomiota leluihinsa ainoastaan jonkun yllyttämänä ja silloinkin varsin laiskasti. Nyt tyttö on taas alkanut leikkiä, omatoimisesti kaivella esiin tavaroitaan ja tarjota niitä potentiaalisille leikittäjille.
Parhaiten eron kuitenkin huomaa neuroosien hiipumisesta. Fanni on luonnostaan hieman arka ja varovaisuuteen taipuvainen. Tämä sinänsä harmiton piirre on välillä purkautunut liioiteltuina pelkoina: liukkaiden lattioiden kammo ja tallotuksi tulemisen varominen lienevät meillä selvimmät. Tässäkin on kuitenkin tapahtunut iso muutos: enää tyttö ei pakene vieressä avattua kaapinovea toiseen huoneeseen. Yhtenä yönä vessareissulla jalkani jopa osui makaavaa koiraa suoraan kuonoon eikä se edes noussut ylös! Lattiaakaan ei tarvitse varoa, kun Fannin inhoama laminaatti on jälleen vaihtunut turvalliseen muovimattoon.
Homman kokonaisvaltaisuuden huomioiden kyse ei voi olla pelkästään siitä, että pelon aiheuttajan hävitessä oireetkin katoavat. Kyse on laajemmasta olosuhteiden ja elämäntavan muutoksesta. Asvalttiteiden ja ihmispaljouden vaihduttua hiljaisiin metsiin ulkoilun määrä on kasvanut ja muoto muuttunut, kun koiraa on helppo pitää irti. Mikä ero siinäkin! Nykyisin Fanni on vapaana ollessaan paljon enemmän kaverina, tarkkailee ja seurailee isäntäväen kulkemista enemmän ja pelkkien tuoksujen maailmaan keskittymisen sijaan tulee myös puuhailemaan yhdessä. Ehkä Fanni ei vaan ollutkaan citykoira, vaikka osasikin matkustaa mallikkaasti myös ruuhkabussissa.
Jotain merkitystä saattaa olla myös isäntäväen omalla relaamisella: moni stressi on helpottanut ja epäilemättä sillä on oma vaikutuksensa myös koiran mieleen. Sosiaalisia eläimiähän tässä ollaan molemmat.
