Mitä tapahtui 2010?

Kuluneena vuonna meitä ehkä liikutti helteitä, pakkasia, tuhkapilviä, öljykatastrofeja tai talouskriisieja enemmän jotkin muut, maailman mittakaavassa pienemmät asiat. Yhtään ensin mainittuja vähättelemättä. Epäilemättä niistä henkilökohtaisesti merkittävintä ei ole vaikea arvata. Päätös koiran hankinnasta oli syntynyt jo pari vuotta aiemmin ja olosuhteiden lopulta asetuttua hankkeelle suopeiksi, toimiin oli ryhdyttävä.
Se oli pitkällistä odottelua vaatinut koitos, jossa mitattiin niin kärsivällisyyttä kuin sinnikkyyttäkin. Onni ei ollut puolellamme, pentueet olivat pieniä, varaajia paljon. Lopulta yritys kuitenkin palkittiin. Tässä vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi kooste vuodesta 2010:

Tammikuussa vielä mökkeiltiin joulun jäljiltä ja nautittiin paukkuvista pakkasista. Vähän lämmikettä povitaskuun ja pitempikin pilkkireissu sujui mukavasti.Ensimmäiset kyselyt berninkasvattajille lähtivät heti kuun alusta, taustatyötä oli toki tehty jo pidempään.











 Helmikuussa kai opiskeltiin. Kuten kuvasta näkyy... (Leipominen on yksi lempisijaistoiminnoistani.)
Sähköpostia tarkkailtiin armottomasti ja tärkeiden puheluiden soittamista jännitettiin.

Maaliskuussa vierailin hyvän ystäväni luona Oulussa ja teen sekä sympatian ohella kävimme tsekkaamassa parit nähtävyydet.
Odottavan aika on niin pitkä ja ensimmäiset karvaat pettymyksetkin taisivat tulla noihin aikoihin.

Huhtikuussa suoritimme todellisen roadtripin matkustamalla autolla Ruotsin läpi Göteborgiin, jossa tutustuimme Elvikseen. Rokin kuninkaan tapaaminen ei helpottanut polttavaa koirakuumetta millään muotoa.
Lisää pettymyksiä sateli, en ikinä olisi uskonut koko prosessia noin vaikeaksi.

 
Toukokuussa Napapiirillä saatiin sekä pakkasta että hellettä. Ensimmäinen lukuvuosi yliopistossa oli ohi. Vappuakin juhlittiin, mutta ne kuvat on otettu aivan liian myöhäisenä ajankohtana ollakseen julkaisukelpoisia.

Vuosipäivänämme 14.5. saimme tiedon, että Tyrnävällä noin viikkoa aiemmin syntyneistä berninpennuista yksi oli alustavasti meille varattu! Parempaa lahjaa ei olisi voitu saada.
Katsokaa nyt tuota...
(kuva)
 

 

Kesäkuussa tehtiin töitä, syötiin kokossa poltettuja vaahtokarkkeja ja odotettiin vielä vähän. Poltin itseni pahemmin kuin ikinä. Mikä dorka.

Kävimme myös tapaamassa pikkuneitiä ja kasvattajaa ensimmäisen kerran. Oltiin perillä ainakin tuntia etuajassa ja istuskeltiin sitten huoltsikalla kuluttamassa aikaa ja keräämässä jännitystä. Terveisiä vaan Satulle!

Heinäkuussa se lopulta tapahtui. Fanni-neiti oli koko kuun ainoa tähti. Aivan kaikki pyöri tuon pienen palleron ympärillä, vaikkei sitä sille ehkä saanutkaan kertoa. Yhdessä opeteltiin koiranelämää.

Elokuu oli pullollaan jännittäviä tapahtumia ja uusien asioiden opiskelua. Reissattiin ja hurmattiin koko suku, naapurustosta puhumattakaan. Ja mikä kasvu vain kuukauden aikana!?!

Syyskuussa isäntäväki palasi arkirytmiin ja kaikki sujui niin hienosti. Opiskelukaverit liittyivät ihastelijoiden kerhoon.

Lokakuussa retkeiltiin ja Fannin maailma laajeni kasvavalla vaudilla. On mahtavaa, miten helppoa tytön kanssa oli lähteä ja liikkua. Sisäsiisteyskin oli jo tuolloin täysin hallinnassa.

Marraskuussa ihmeteltiin talvea. Puolivuotias neiti oli alkanut osoittaa ajoittaisia itsepäisyyden puuskia ja lähestyvän murkkuiän mörköjä oli myös ilmestynyt. Edelleenkin olin (ja olen yhä) sitä mieltä, että olemme päässeet suorastaan uskomattoman helpolla.

Joulukuulle sopii erinomaisesti herkuttelukuva, sitähän se taas oli. Kuun lopussa Fannin säkäkorkeus huitelee jo 55cm paikkeilla ja kilojakin on lähemmäs 30. Mistään pikkutytöstä ei siis ole enää kyse, mutta otan oikeudekseni kutsua typykkää vaikka ikuisesti mamman omaksi vaaviksi. Niin ihanan lällyä.


Menestyksekästä Vuotta 2011 kaikille!