maanantai 4. huhtikuuta 2011

Juoksuttaa

Fannin reilut kaksi viikkoa siten alkaneet juoksut alkavat pikkuhiljaa hellittää. Ehdin jo tuolla uutisväläyksen kommenttipuolella väittää, ettei neiti ole kummemmin ensimmäisiä juoksujaan oireillut. Ja niinhän se on, että juuri kun pääsee sanomasta...


Lenkillä nenä vie. Pitäisi päästä joka ikistä vähänkin kellertävää kohtaa hangessa nuuskuttamaan, mutta ei siinä vielä mitään. Tyttö on alkanut aivan onnessaan tuhnuttaa myös tasaista maata jalkojensa alla, samalla kun kävellään eteenpäin. Merkkailukäytöstäkin on ilmennyt, eli pissiä voi yhdellä reissulla jopa kolme kertaa. Aivan parasta oli kuitenkin se, kun Fanni ensimmäisen kerran varovasti ja horjuen nosti toista takajalkaansa pissiessään niinkuin kovat jätkät konsanaan. Taluttajan naurulle ei ollut tulla loppua lainkaan. Hyvä ettei kontattu kotimatkaa.

Sitten on vielä tämä ruoka-asia. Kerran sanoin, että varmaan veisin Fannin siltä istumalta lääkärin, jos se kieltäytyisi syömästä. Tämän tason ahmatista on siis kyse. No nytpä tyttö on sitten alkanut ensimmäistä kertaa ikinä lyhyen elämänsä aikana jättämään ruokaa kuppiin. Vielä viisi nappulaa olisi jäljellä, mutta ei. Nyt tuli raja vastaan. Kaikessa rauhassa neiti hiimailee keittiöstä olohuoneeseen, röyhtäisee ja käy maate. Kiitos.

En ole kuitenkaan huolestunut asiasta, hormonit on hyvä syy ihan mihin tahansa käytökseen. Pääasiassa annokset tulee kuitenkin syötyä ja yleensä on vielä niin, että vain aamun ateriasta jää yli. Illta-ateria maistuu useimmiten kokonaan, sen kanssa kun saa sitä kastikettakin. (Ravintolisäöljyä siis. Ette usko sitä kuolan määrää kun litkua kaadetaan kuppiin...)

Ps. Tänään ei olla enää tarvittu noita pöksyjäkään, jotka tosin ei Fannin menoa hidastaneet. Edes kyläillessä ei yhtään nolottanut!

6 kommenttia:

  1. Hei mimmosta ravintolisäöljyä käytätte ja mihin tarkoitukseen, jos saapi udella tässä? Tarttis nimittäin Carolle kans jotain ostaa, ku ei meinaa paino nousta millään (kylkiluut näkyy turhan selvästi), vaikka ruokaa se saakin jo suunnilleen maksimimäärän, ettei poksahda. :p

    VastaaPoista
  2. Juoksujen tärppipäivät onkin juoksun lopulla eli yleensä siinä 10-21 vrk juoksun alusta juurikin kun vuoto alkaa muuttua vähemmän veriseksi. Joten NYT kannattaa olla tarkkana niiden urosten suhteen.

    VastaaPoista
  3. Bemary: Öljy, jota annetaan on meidän eläinlääkärin oma sekoitus, siinä on lohi- ja auringonkukkaöljyä ainakin. Alunperin se määrättiin lisäavuksi alkuvuoden ontumisongelmiin, eli niveliä vahvistamaan ja niiden kasvua tukemaan. Se on kuitenkin (kuulema) ihan yleishyödyllinen lisä, saa niitä rasvahappoja, vahvistaa esim turkkia ja ihoa ja silleen. Niin että lääkäri suositteli antamaan sitä vaikka loppuiän ruuan seurana. (Sen pussiinhan ne rahat menee...) Mutta tietystihän sitä haluaa oman karvahirviönsä hyvinvoinnin varmistaa ja kun sen antamisesta ei haittaakaan ole, niin kastiketta kuppiin vaan! :D Samantyyppisiä litkuja saa varmasti eläinliikkeistä tai apteekista tms.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Satu ohjeistuksesta! Vuoto on tosiaan loppu, mutta muut "oireet" ihan päällä edelleen! :D

    VastaaPoista
  5. Ok, kiitokset infosta! :) Noiden lekureiden kanssa saa tosiaan olla tarkkana. Mielelläänhän ne tiettyjä pysyviä ruokintaratkaisuja tarjoilevat, jos ite siitä rahallisesti hyötyvät - on se huomattu erikoisruokavalion omaavan kissamme kanssa.:p

    VastaaPoista
  6. Joo, meilläkin syötiin parin pussin verran "lääkäriruokaa" toipumisaikana, mutta palattiin sitten entiseen, joka on mun mielestä ihan riittävän arvokasta sekin! :D

    VastaaPoista