Fanni-neiti saapuu

Koiran hankinnasta oli puhuttu siitä lähtien, kun Supermiehen kanssa roudattiin huonekalut yhteiseen osoitteeseen. Ehkä puolen vuoden jälkeen asia lyötiin lukkoon, sovittiin, että kun aika on oikea, meille tulee oma sesse. Edes Supermiehen sukulaisten terroristipiirteitä osoittaneet saksanpaimenkoiraveljekset eivät onnistuneet horjuttamaan päätöstämme.
Rodun valinnasta käytiin armotonta keskustelua todella pitkään ja tehdyt päätökset pyörrettiin useampaan otteeseen. Lopulta eräällä kiivaalla iltakävelyllä vastaan tullut berni otettin taivaallisena johdatuksena ja asia oli sillä selvä. Pitkällisen etsinnän, parin karvaan pettymyksen, muutaman kiukkuisen kyyneleen ja ennenkaikkea loputtomalta tuntuneen odottelun päätteeksi saatiin kuulla, että Pohjanmaalaisella pottupitäjällä on syntynyt meille ikioma tyttövauva! Vähän lisää odottamista, ikimuistoinen ensitapaaminen tytön ollessa viisiviikkoinen, vieläkin lisää odottelua ja vihdoin suuri päivä oli käsillä.

Tässä Fanni-neidin viimeiset hetket kasvattajan luona, ainokaisen sisaruksensa, Alex-veljen kanssa. Vielä parit painit ja sitten matkaan kohti pohjoista!

Aivan ensimmäiset hetket Fanni istui reippaastii sylissäni ja ainoastaan tärisi hieman. Tytön rauhoituttua matka jatkui apukuskin jalkatilassa, missä väsymys voittikin pian.

Koko matka sujui hienosti, ilman ensimmäistäkään itkua, eikä neiti muutenkaan tuntunut pelkäävän mitään. Juomataukokin pidettiin huoltoaseman rekkaparkin vieressä, mutta Fanni ainoastaan vilkaisi lyhyesti ohi kolistelevia isoja autoja.


Vielä perille tultaessakin neiti jaksoi olla reipas ja herttinen sentään miten kiltti! Tyttö viipotti ympäri asuntoa tutkimassa paikkoja, söi nätisti ja kävi lopuksi meidän sängyn päätyyn lattialle nukkumaan. Oli kyllä ensimmäisestä hetkestä niin kotonaan, kuin ei olisi muualla asunutkaan! Mitäpä mekään siinä sitten vauhkoamaan, eikun unten maille.