Poroa pussissa

Mikäs täällä tuoksuu?

Tule ulos sieltä!

Jos ei niin ei, onnistuu se näinkin...

Mmmm...

Pussiporo on herkkua!

Joskus ihan kiusallani tarjoilen koiralle herkut suoraan pussista, joutuupa vähän vaivaamaan aivojaan ennen mässäilyä. Työtä leukalihasten lisäksi pääkopallekin!

Saaressa

Veneellä mentiin saareen. Saarissa on aivan oma viehätyksensä, joka epäilemättä liittyy niiden saavutettavuuteen - tai sen puutteeseen. Saarella on erossa muusta maailmasta, aika pysähtyy ja elämä hidastuu. Ihan totta. Saaressa kesälomaansa viettäneen teinin sanoin: "Ei täällä ole muuta tekemistä kuin kävellä, istua ja miettiä."

MÖRKÖ! Ai ne onkin vaan murkkuja...

Fanni ei ehkä ole samaa mieltä. Fannin mielestä saaressa voi tehdä kaikkia elämän oleellisimpia asioita, kuten nuuhkia metsäneläinten jättämiä merkkejä, syödä kalanraatoja, kahlata vedessä, kauhistella jättimäisiä muurahaispesiä, kaivaa hiekkaan kuopan, pureskella käpyjä ja kieriskellä nautinnollisesti varvikossa.

Supermies ja tätikin viettäisivät mielellään lomaa saaressa, uiminen ja saunominen riittäisivät aktiviteeteiksi meille. Teini sen sijaan oli kehittänyt itselleen harrastuksen leipien heittelystä.

Vesillä

Fanni on viimeksi ollut veneessä sinä kesänä kun se syntyi, kolme vuotta sitten siis. Suhtautuminen uusiin asioihin on matkan varrella muuttunut melkoisesti - suuri osa pentumaisesta pelottomuudesta ja hullunrohkeudesta on kadonnut taivaan tuuliin. Niinpä jännitettiin aikalailla, kun kesälomareissun ohjelmaan ilmaantui retki Oulujärven laineilla.

Alku oli hieman kankea: koira piti nostaa veneeseen korkean laidan yli ja hätä oli iskeä, kun moottorivene pääsi täyteen vauhtiin. Fanni yritti lievästi järkyttyneenä kiivetä Supermiehen syliin, joka piteli kiinni koiran pannasta. Hetken päästä tyttö kuitenkin rauhottui ja tyytyi kummissaan tuhahtelemaan ja puhisemaan sieraimet levällään, voimakasta ilmavirtaa ihmetellen.

Perillä saaressa Fanni tuli omatoimisesti veneestä pois ja paluumatkalla se oli jo aivan rauhallinen ja näytti jopa nauttivan kyydistä niin, että otteenkin uskalsi irrottaa. Kyllä tuosta laivakoirankin saisi, jos vain useammin olisi tilaisuutta harjoitella!

Maalla on mukavaa

Kyllä maalla on mukavaa. Jos alkaa kaivata vaihtelua omassa lähimetsässä juoksenteluun, voi kipaista naapurin pellon laitaa pitkin jonkun toisen metsää kokeilemaan. Ja parasta koko jutussa on, että edes siellä naapurin metsässä ei tarvitse olla turhan huolissaan vastaantulijoista.

Juuri näin me tehtiin eräänä aurinkoisena, mutta varsin tuulisena päivänä. Fanni paineli uusien hajujen perässä pitkin pusikoita into piukassa ja pitkään ei pelkkä tuuli riittänyt sen oloa viilentämään. Onneksi ratkaisu pulmaan ilmestyi näkyviin heti seuraavan kumpareen takaa: pikkuruinen suolampi. 

Sinne oli tietysti syöksyttävä pää viidentenä jalkana - suoraan keskelle upottavaa lämpärettä juomataukoa pitämään ja lepäilemään. Mahtoi tuntua hyvälle. Isäntäväki pyöritteli päitään, mutta turha jo sotkeentunutta koiraa oli poiskaan käskeä, näytti niin nauttivankin.

Kotimatkalle lähdettäessä koiran karva oli ehtinyt jo kuivua ja me muka ovelana suunniteltiin paluureitin niin, ettei lampi enää osunut kohdalle. Luultiin, että onnistuttiin näin välttämään kuraisen koiran aiheuttama sotku. Kotiin päästyä alkoi kuitenkin ihmetyttää: Mikä piru täällä haisee? Vähän kun joku mätänis...

Tarinan opetus: Suolammessa uittamalla voi antaa koiralle hemmotteluhoidon ja kaupanpäällisiksi saa jännittävän tuoksun, jossa yhdistyvät kakan ja kuolleen eläimen aromit. Se on sitä maalaiselämää.

Rankka jussi

Tänä vuonna meidän porukka koki ihan uudenlaisen tavan viettää yöttömän yön juhlaa: juhannus saaristossa, meren äärellä ja isolla porukalla. Fannin näkökulmasta tämä tiesi uusia paikkoja, ihmisiä ja nelijalkaisia sekä joukkoa jännittäviä tilanteita. Täsmälleen samoista syistä emännän huomio kiinnittyi pitkälti aivan muihin asioihin ja kamera sai lojua yksinäisenä laukussaan. Todistusaineisto jäi siis laihanlaiseksi, mutta onneksi hyvät muistot säilyvät pitkään ihan korvienkin välissä!

Jälleen kerran tuli todettua, että vaikka Fannin kanssa on tätä nykyä aika hirveää matkustaa autolla, on tyttö edelleen ihan loistava reissukaveri siinä mielessä, miten helposti se sopeutuu monenlaiseen meininkiin määränpäähän päästyään. Outo ympäristö tai parikymmenen ihmisen joukko, joista vain muutama oli Fannille ennestään tuttuja, ei aiheuttanut ihmisrakkaalle tessulle minkäänlaisia vaikeuksia. Neiti pysyi oikein sievästi omalla tontilla, vaikka naapurit liikkuivat lähellä ja viihtyi ulkona kenen hyvänsä seurassa, vaikka omat tutut ihmiset olisivat kadonneet sisätiloihin. Erityisen hienoa oli nähdä miten tyynesti ja ennen kaikkea taitavasti tyttö suhtautui myös porukkaan kuuluneisiin taaperoikäisiin ihmislapsiin.

Ainoa emäntää etukäteen hieman huolettanut seikka oli tieto siitä, että keskikesän pippaloihin tulisi oman karvakoiven lisäksi ottamaan osaa kolme muutakin koiraeläintä. Niin turhaan! Meidän arkajalan toivuttua lyhyeksi jääneestä ensijärkytyksestään, Fanni tuli hyvin toimeen kahden pikkukoiran ja yhden nelikuisen tollerin palleron kanssa.

Kuitenkaan, kaikesta siitä tyyneydestä huolimatta, jolla Fanni juhannusviikonlopun säpinän otti vastaan, ei voi väittää, etteikö juhlinta olisi käynyt bernineidinkin voimille - sen verran makoisasti näytti kotipihalla nukuttavan. Isäntäväki sen sijaan palasi pirskeistä sangen rentoutuneena ja hyvin syöneenä. Kaikin puolin hieno jussi siis!

Taas muutetaan

Tai muutettiin. Kesäkuulle tultaessa olimme viihtyneet Varsinais-Suomen pääkaupungissa melko tarkalleen 10 ja puoli kuukautta ja oli aika pistää pakka jälleen uusiksi. Supermiehen uuden työn perässä suuntasimme kohti maaseutua ja niin meistä kaupunkilaisista tuli pikkukylän asukkaita. Joskus näinkin päin.

Kuvassa Fanni poseeraa uusilla kotikulmilla. Jäkälästä ja käkkärämännyistä saattaisi jopa kuvitella, että porukka olisi palautunut kohti pohjoista, mutta näin ei ole. Sen sijaan me ollaan löydetty täältä etelästä varsin tutunoloisia maastoja: nämä rannikkoseudut muistuttavat kallioineen ja hongikkoineen yllättävän paljon napapiirin maisemia. Joitakin eroavaisuuksiakin toki löytyy, mutta silti lienee selvää, että hyvin ollaan viihdytty.

Keväthuolto

Fanni kävi toissapäivänä pesulla. Ensimmäinen kuva on suihkusta ja se on vähän epätarkka, mutta halusin välttämättä sen mukaan, koska se kuvastaa hyvin sitä kauhun sekaista alistumista, jolla Fanni tämän operaation ottaa vastaan. Silmät pelosta laajenneina, anova ilme naamalla.

Fanni ei pidä wc- tai pesutiloista eikä kaakelilattioista. Meillä on suihkussa muovimatto, mutta se ei ole poistanut tytön vastenahtoista suhtautumista tuohon huoneeseen. Toisinaan, hampaanpesun aikaan, Fanni jopa tulee pikaisesti pyörähtämään seurana, mutta suihkuun se piti silti työntää - edes herkut eivät auttaneet.

 

Eipä siinä tosin mitään uutta, juuri sellainen Fanni on: uusien tai ei-niin-kivojen juttujen kanssa sitä täytyy lempeästi töniä eteenpäin. Eikä se pesun aikana mitenkään paniikissa ole tai pyristele vastaan, tekee vain selväksi, että mieluiten lähtisi tilanteesta pois.

Niinpä kun vapaus vihdoin koittaa, on riemu sitäkin suurempi! Märkävauhkoksi me sitä kutsutaan. Silloin täytyy juosta villisti paikasta toiseen, mieluiten ringissä, ravistella samalla holtittomasti, heittäytyä välillä maahan nuolemaan tassuja, kierähtää selällään ja pinkaista taas uudelleen juoksuun.

Sellainen ilo naurattaa emäntääkin niin, että suihkun seinät päänkorkeudelle peittävät mustat karvat unohtuvat. Jospa muhkeaksi kasvanut turkki nyt pesun myötä lähtisi vihdoin kevenemään ja helpottaisi kesäfiiliksiä. Karvan kuivuttua selkään levitettiin jo toinen punkkiliuos-satsi tälle keväälle ja taas kelpaa kirmailla helteisissä pöheiköissä!