Lakeus korpien keskellä

Näissä kuvissa on jotain hyvin taiteellista, suorastaan absurdia. Maisema vaikuttaa melkein epäaidolta. Mutta siltä voi Oulujärvi talvella näyttää.

Viime aikoina on tullut pohdittua aika paljon omaa sielunmaisemaa. Siis että missä ympäristössä sitä kukin on kotonaan. Vaikka luminen ja koskematon järvenselkä on minulle lapsuudesta asti rakas näky, niin täytyy sanoa, että vaarojen ja korpien tytöstä liian laaja aava on jotenkin luonnoton. Paljon olisi totuttelua Pohjanmaalla.

Koolla on väliä

Isoihin töihin tarvitaan isot vehkeet. Mustavalkomaanantain aiheena työ.

 Muiden kuvat löydät täältä.

Kyllä se joki jo jossain on auki

Supermies on kärvistellyt jo monta kuukautta kevään tulon hitautta. Siinä missä minä kitisen ja mangun jokaista päivää plussan puolella, sohjoa ja hikistä päätä kutittavaa pipoa, hän riemuitsee ja bongailee kulkiessaan avoimia vesiä ja heikkoja jäitä.  Supermies on nimittäin paitsi loputtomasti omiin kykyihinsä luottava sankarihahmo, myös ihka-aito kalamies. Kalamies, joka ei välitä pilkkimisestä.

Ja kyllähän se jäistään vapautunut puropahanen löytyi maaliskuun lopulla jo näiltäkin korkeuksilta. Onnek... siis ikäväkseni itsellä sattui olemaan muuta ohjelmaa tuona kalastuskauden avajaispäiväksi valikoituneena ajankohtana. Ei sillä että kalastus olisi huono harrastus, ainakaan niin kauaa kun karvakaveri pääsee mukaan. Mikäs koirasta nyt olisikaan hienompaa, kuin sydämensä kyllyydestä nuohota jokirannan pusikoita.

Fannille sitä iloa riitti tälläkin kertaa. Oli kuulema pistellyt kokonaisen pajupuskan poskeensa. Raivaushommissa siis.

Enkä minä kiellä sitäkään, etteikö kalalla saisi nauttia kauniista maisemista. Ja sekin on hienoa, kun sitä saalista sitten tulee - mielelläni otan siiat ja taimenet ja muut ruokalistaa monipuolistamaan. Mutta kyllä taidan silti kesään asti odottaa, ennen kuin itse lähden matkaan...

Meidän jäät ei ole vielä liian heikot

Etelässä kärsitään kuulema katupölystä. Voi niitä. Meillä vuoroin kahlataan nilkkoja myöten sohjossa, välillä liukastellaan kirkkaalla jäällä. Joella hiihtäjät viuhtoo menemään täyttä häkää ja kelkatkin pyörii vielä. Niinpä mekin uskalletaan sinne pällistelemään.

Ei me yleensä kuitenkaan latuja pitkin mennä... Ei oo meidän koiran kikkareet, joista sitä keskustelua taas käydään paikallislehden tekstiviestipalstalla, jokavuotiseen tapaan.

Välillä me kirmataan täyttä päätä...

...ja välillä sukelletaan hankeen.

Sitten täytyy vetää hetki lonkkaa.

Kunnes jaksaa taas painaa.

Kevätsesongin virallinen avaus

 

 Kurakausi julistettiin täällä napapiirin tuntumassa virallisesti avatuksi kuluneella viikolla. Tassupyyhkeet esiin kaapin periltä ja mopin varteen!

Nimipäivä

Fannin päivää vietettiin 2.3. Tai muut luultavasti vietti. Sen lisäksi, että on ollut vaikeuksia saattaa tätä päivitystä blogiin asti, oli meillä vähän vaikeuksia myös muistaa itse juhlapäivä. Edellisenä iltana vielä suunnittelin päivänsankarin lahjomista, mutta seuraavana päivänä ei enää käynyt mielessäkään. Tuo karvakoipi kun ei hirveästi asioistaan huutele.  No, vähän myöhässä neiti sitten kuitenkin sai nimipäivälahjansa.

Niinkuin juhlissa yleensä, tarjolla oli epäterveellistä höttöä ja hirveä sotku saatiin aikaiseksi. Krapulalta kuitenkin vältyttiin.

Ps. Miltä tuntuu isot kuvat? Itse tykkäisin, mutta mieltä muut on? Mahtuuko ne teidän näytölle? Sanokaa nyt jotain pliis!

Kerällä

Tässäpä Fannin viime viikkojen harrastukset. Meinasin kirjoittaa että päivien, mutta rehellisyyden nimissä on kyllä puhuttava viikoista... Muutama emännän omantunnon korjaus- ja koiran energianpurkulenkki on käyty jäällä heittämässä, kun sinne vielä uskaltaa. Ainakin kuukausi on tätä ponnistusta yhä jäljellä, mutta onneksi Supermies aikoo ottaa tessun mukaansa reissuun ensi viikoksi - ei pääse ihan totaaliseen apatiaan vaipumaan...