Ja lumi pöllyää!

Nämä kuvat ovat joulukuisilta pakkasilta Reunalanperälästä, siitä kaikki kuura ja huuru. Vaikka on sitä lunta vielä täällä etelässäkin, ainakin toistaiseksi. Opintie on viime aikoina pitänyt allekirjoittaneen niin kiireisenä, että blogi on joutunut pienelle pakkolomalle, varsinkin kun kaikki liikenevä vapaa-aika on käytetty kirjoittamisen sijasta matkusteluun, niin koti- kuin ulkomaillakin. Tässä kuitenkin pientä välipalaa Fannin ja Nellan talviriekunnoista.

Tässä kuvassa näkyy hyvin tyttöjen kokoero, tilanne siis joulukuulta 2012. Nella on nyt siinä iässä, että kasvuvauhti on huikeaa ja parissa kuukaudessa kehitys on varmasti ollut melkoinen. Seuraavan kerran tytöt pääsevät tapaamaan mahdollisesti pääsiäisen tienoilla, saapa nähdä missä sitten mennään. Kaikkiaan uskaltaisin väittää, että Nellasta tulee vielä isompi kuin Fannista, joka berniksi on aika pieni.

Nella on kuulemani mukaan paitsi kasvattanut massaa, myös saanut hieman tolkkua päähänsä eikä ole enää lainkaan entisen veroinen pieni terroristi. Tosin Reunalanperälässä koputtelevat kilvan puuta joka kerta, kun uskaltavat tämän ääneen lausua. Mutta onhan se ihan luonnollinenkin kehitys, oppi menee pienenkin bernin päähän ja pikkuhiljaa ajatukset ohjautuvat toivotuille radoille, tuhotöiden sijaan. Niin se vaan kasvaa hieno koira terminaattoripennustakin.

Lääkärileikki

Fanni on viime aikoina mieltynyt erityisesti leikkiin, jossa hän esittää vaativaa operaatiota suorittavaa kirurgia ja Pikkuveli on potilaan roolissa. Tohtori Koira on tehnyt potilaan selkään syvän avanteen, jota kautta hän enemmän tai vähemmän tarkkaan valikoiden kiskoo ulos tarpeettomaksi katsomiaan sisäelimiä.

Luulen kuitenkin, ettei Pikkuveljen mielipidettä juurikaan kyselty, kun tämän pienoisnäytelmän osia jaettiin. Sillä kuten kaikki ne teistä, joilla on sisaruksia, ymmärtävät, eivät sisarusten väliset leikit ole aina ihan reiluja. Tasapuolisuus on hyve, jota arvostavat ainoastaan vanhemmat. Niinpä Pikkuveli saa päivästä toiseen esittää potilasta, jonka sisälmykset Fanni yhä uudelleen levittelee pitkin leikkaussalin (ts. olohuone) lattiaa.

Minun roolini tässä hieman julmassa leikissä on esittää kyseessä olevan huippusairaalan kirurgisenosaston siivoojaa. Tohtori Koiran saatua työnsä päätökseen, minä konttaan pitkin lattioita keräämässä ympäriinsä lennelleet elimet kasaan ja tungen ne sitten takaisin Pikkuveljen sisään - vain jotta leikki voi alkaa uudelleen alusta.

Yhdestä asiasta voin kuitenkin olla kiitollinen. Fanni poikkeaa useimmista leikki-ikäisistä siinä, ettei sen kärsivällisyys useinkaan lopu kesken, vaan neiti jaksaa odottaa rauhallisesti pelin jatkumista jopa useita tunteja.

Pappia kyydissä

Sovitaanko, että kukaan ei nyt sano olevansa jo kyllästynyt joulun jauhamiseen ja haluavansa siirtyä elämässä eteenpäin, uuden vuoden uusiin haasteisiin? Hyvä.

Koska joulu on kiva ja koiranpennut suloisia, tässä tulee molempia. 

Ai täällä on jotain SISÄLLÄ?!

Mikä tää oikein on?

Maistamalla se selviää.

Ai taivas kun on hyvää...

Joulu 2012 jää historiaan pikkuneiti Nellan ensimmäisenä jouluna ja siten myös ensimmäisinä lahjakääröinä. (Muistutuksena mainittakoon, että Nella on siis äitini perheen nelikuinen bernineiti.) Tätä ei tosin olisi huomannut mistään, jos ei olisi tiennyt, niin varmoin ottein pieni pakettejaan käsitteli. Jälleen yksi esimerkki Nellan ja Fannin erosta: meidän tyttöä piti ekana vuonna ihan kunnolla kannustaa ja houkutella repimisen riemuihin. Nellalla sen sijaan oli taustalla koko syksyn ahkerat treenit...

Makeaa mahan täydeltä

Jouluaatto on pitkänpitkä päivä ja sen viettoon liittyy kaikenlaisia tapoja, tottumuksia, traditioita ja velvoitteita. Meidän porukka matkasi pyhiksi sukulaisten tykö ja ehti tuon yhden ainoan päivän aikana nähdä monta erilaista joulua.

Huushollista toiseen kiertäessä ei tullut lahjakääröistä puutetta ja se oli etenkin Fannin mielestä todella hienoa. Paperikääreiden avaaminen on nimittäin puuha, joka aiheuttaa Fannissa syvää kutsumusta lähimmäisen auttamiseen - sama se kenen nimi paketissa seisoo.

Seisoi siellä onneksi koirankin nimi, aika monessakin paketissa. Voin melko varmasti sanoa, että Fannin hartain joulutoive tuli täytetyksi: makeaa mahan täydeltä.

Taas toivotus hyvän joulun

Fannin vinkit onnistuneeseen joulunviettoon:

Riekkukaa itsenne väsyksiin valkoisessa hangessa, nukkukaa oikein pitkät päiväunet, silputkaa säkillinen lahjapaperia, syökää kilokaupalla herkkuja ja kiehnätkää toistenne kyljessä tyytyväisenä tuhisten.

Ratkiriemukasta tai autaallisen raukeaa (valintanne mukaan) joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille toivottavat Fanni-neiti, Supermies ja Jenni-täti!

Kuhankuono

Viime viikonloppuna se taas iski: se tunne, kun haluaa päästä lumeen kahlaamaan ja oikein rehkimään. En tiedä teistä muista, mutta minä ainakin alan aina välillä kaivata sellaista kunnolla ulkoillutta oloa, jota ei oikein saavuta vaikka kuinka katuja tallaisi. Niinpä toistettiin jälleen tuttua kaavaa, hypättiin autoon ja hurautettiin metsään.

Karvakuono ja Kuhankuono - vanha rajapyykki seitsämän kunnan rajalla.

Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Kuhankuonon retkeilyalue noin 35 kilometrin päässä Turusta. Ja sanonpa vaan, että kyllä kannatti ajaa! Supermies huokasi, kun päästiin pitkospuille, että täällähän tulee ihan kotoisa olo. Lumiset suot, käppyrät männyt ja korkeat kuuset toivat elävästi mieleen pohjoisen maisemat entisillä kotikulmilla enkä voinutkaan välttyä muistelemasta taannoista talvivaellustamme napapiirillä. Fiiliksessä oli paljon samaa ja lumikenkiäkin tuli ihan ikävä. Joskus vielä hankitaan sellaiset pelit omaksikin!

Kapeat pitkospuut ei näin talviaikaan ole mikään kaikkein miellyttävin alusta: jalat lipsuu inhottavasti, kun kulkuväylän rajoja ei erota lumen alta. Ei se silti menoa haitannut, mitä nyt Fanni kävi vähän vetisessä suossa uimassa, kun päätti äkkiä hypätä korkeammalta sillalta alas eikä päässyt enää kiipeämään takaisin. Sen verran taisi olla viileää, että aika tarkasti pysyi tyttökin episodin jälkeen reitillä.

Matkan varrelle sattui myös erinäisiä nähtävyyksiä, kuten seitsämän kunnan rajojen kohtauspisteeseen pystytetty merkkikivi Kuhankuono ja Jalosen Ahdille omistettu muistomerkki. (Sivumennen sanottakoon, että jälkimmäisen merkityksestä meillä ei paikanpäällä ollut aavistustakaan, mutta ystävämme google paljasti minulle, että Jalonen kuoli valkoisen terrorin uhrina sisällissodan aikana 1918.) Me ihasteltiin lunta, metsää ja hiljaisuutta. Vastaantulijoitakin oli vain muutama.

Lumimonsteri.

Vaikka rehkimään lähdettiin, niin kiirettä ei silti pidetty. Kuutisen kilometrin matkaan saatiin useampi tunti kulutettua, kun katseltiin maisemia, kiivettiin puissa ja möyhittiin hangessa. Supermies palautui pikkuvaelluksellamme kuluneesta työviikosta jopa niin hyvin, että suostui seuraavana päivänä lähtemään kanssani messuhallin joulumarkkinoille. Sitä reissua ei ehkä voisi kuvailla rentouttavaksi, mutta kivaa oli sielläkin.

Talvi yllätti

Tänä vuonna talvi todella pääsi yllättämään minutkin - en ikinä olisi uskaltanut edes toivoa tällaisia ilmoja Turussa näkeväni! Lumi peittää maan, pakkanen paukkuu ja aurinko paistaa. Joulukuu Turussa, kuka olisi uskonut? Meillä ollaan enemmän kuin tyytyväisiä. Fanni on koheltanut lenkillä lumentulon jälkeen sellaista kyytiä, että luulisi koko asian olevan sille jotain ihan uutta... Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin vain jälleennäkemisen riemu.

Sain lahjaksi mahdottoman suloisen joulukalenterin, se pääsi kunniapaikalle eteisen seinälle. Pitkästä aikaa olen joulukalenterista suorastaan lapsellisen innoissani!