lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevät

Koski pauhaa.

Kulunut talvi on ollut aika erilainen kuin parina aiempana vuonna. Eniten tähän on vaikuttanut asuinpaikka: muutto Suomenmaan päästä toiseen on muuttanut myös elintapoja. Fannin kannalta oleellisin ero on ulkoilun muodoissa - etelän isossa kaupungissa ei kuljeta irti, koska joka paikka on täynnä vaaroja ja houkutuksia. On paljon ihmisiä ja koiria, tolkuttomasti autoja, aina on jonkun piha tai tie ja lukemattomat määrät typeriä kaupunkilaiselikoita, jotka eivät ymmärrä pelätä isompiaan. Yritäpä siinä sitten roikkua hihnassa, kun jänikset juoksee koiran syliin ja fasaani ei suostu kadulla väistämään.


Vaikutusta on toki myös isäntäväen muuttuneilla opiskelu- ja työkuvioilla. Kun muu elämä vie kaiken energian, ei illalla ole enää voimia lähteä etsimään tuntemattomilta seuduilta uusia, paremmin omaan makuun sopivia ulkoilumaastoja. Sillä kyllä niitä varmaan täälläkin on, jos tarpeeksi etsisi. Niinpä me on hinkattu noita lähikulmien asvalttireittejä uudestaan ja uudestaan ja sen seurauksena koko touhusta on mennyt maku. Koskaan aikaisemmin ei tämän talouden kaksijalkaisten keskuudessa ole intetty yhtä paljon siitä, kenen vuoro on viedä koira ulos, kun kumpaakaan ei huvita.

Koroistenniemi.

Innottomuus on heijastunut myös tänne blogin puolelle - kun ei koskaan käydä missään, ei ole juttujakaan kerrottavana, puhumattakaan esittelemisen arvoisista kuvista. Kyllä ei minua inspiroi kuvata naru kaulassa kulkevaa koiraa samallalailla kuin sitä, joka posket hulmuten juoksee sydämensä kyllyydestä ilman pelkoa siitä, että lääni loppuisi kesken.


Tänään koitti vihdoinkin se päivä, kun aika monta osaa yhtälöstä sattui paikalleen. Loputtomien sateiden jälkeen paistoi aurinko, emännällä oli vapaapäivä ja ennestään kokematon lenkkipolku oli kuivanut kuraojasta käyttökelpoiseksi ulkoilureitiksi. Harmi vaan, ettei vauhdin hurmaa päästy tälläkään kertaa kokemaan.

4 kommenttia:

  1. Moi!

    Tuli mieleen tosta sun kirjotuksista ja muuttopuuhista, että miten teidän karvaturri on suhtautunut aina yksinolemiseen? Oliko helppo totuttaa pentuna, entä vaikuttiko maisemanvaihdos millä lailla hauvaan? Ihan uteliaisuuttani kyselen, kun meillä jo melkein 10kk ikään ehtinyt bernipoitsu ei vieläkään oikein osaa olla yksin, ja epäsäännöllinen vuorotyö ei tietysti ole eduksi.. :)

    t. Marsipaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fanni on kyllä aina pärjännyt hyvin yksinään, vaikka kyllä me pentuaikana panostettiin totuttamiseen ihan vaiheittain. (Mentiin siis oven taakse pariksi minuutiksi, sitten roskisreissulle viideksi ja seuraavalla kerralla kymmeneksi minuutiksi jne. Eikä lähdöistä ja palaamisesta saanut koskaan tehdä mitään numeroa.) Edelleenkin on tapana antaa koiralle jotain tekemistä, kun se jää yksin, poikkeushyvää niinsanotusti. Sillon yksin jääminen on vaan kivaa. Ennen oli vinkulelu, joka otettiin pois kotona ollessa, nykyään saa yleensä dentastixin, kun jää pidemmäksi aikaa.

      Maisemanvaihdoksillakaan ei (vähän yllättäen) ole ollut mitään vaikutusta asiaan. Toissa kesänä asuttiin poikkeusoloissa mun töiden takia, eikä Fanni ollut milläänsäkään, vaikka ei edes ollut omia mööpeleitä matkassa. Turkuun tullessa se katseli ympärilleen, et joo tutut matot ja muut ja on sen jälkeen ollut ihan kotonaan. Myös vieraaseen paikkaan sen uskaltaa jättää - yksinkin. Eikä meilläkään tuo elo ole mitenkään säännöllistä, minä kun voin välillä olla kotona pidempiäkin aikoja yhtä soittoa ja sitten välillä ollaan molemmat päivät pitkät poissa ja koira yksin.

      Meillä on kai käynyt mieletön tuuri, kun on niin sopeutuvainen tessu :)
      Mikä teillä siinä yksinolossa sitten kaihertaa?

      Poista
  2. No joo, teillä on asiat hyvin kyllä sitten ! Meilläkin jää koiralle aina lelut ja radio yksinollessaan, ja osaa kyllä olla itsekseenkin, mutta satunnaista ulvomista (n. 2-10min) päivän aikana (tiedän tarkan ajan siitä, kun meillä on nauhoitus päällä koko ajan poissaollessamme :)). Välillä on täysin hiljaista, välillä huutoa enemmän ja joskus jotain tuhoa ja ehkä mielenosoituspissat. Kerran erehdyttiin laittamaan makuuhuoneen ovi kiinni lähtiessämme ja siitähän se riemu repesi! Silkkaa huutoa 8h. Toisaalta ei meilläkään nyt mitään ongelmia ole, ainakaan isoa asian suhteen, mutta itseäni mietityttää naapurisovun kannalta asia aina vaan... Ehkä poitsun on ollut vaikea tottua yksinoloon, kun puuttuu se säännöllisyys yksin jäämisestä, milloin olen kaksi päivää arkena vapaalla koiran kanssa, milloin kolmena päivänä aamuvuorossa.. Tai sitten kyseessä meillä erityisen jääräpäinen yksilö ;D

    Meillä kyllä iso pelastus on ollut kongilelu, sekä namupallo.. Saa nämä aina yksinjäädessään :).

    - Marsipaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurisopu on tietysti sellainen asia, että sen mielellään säilyttäisi, onneksi on monet keinot käytössä! :) Tosiasiassahan minä en voi tietää, pitääkö Fanni jotakin ääntä, kun lähdetään pois - en ole koskaan ollut yhtä ovela kuin sinä :D Tosin epäilen kyllä, kun kaikki ääntely on tuolta koiralta muutenkin niin harvinaista. Paitsi ähinä ja puhina ja kuorsaus ja korina ja pärskintä ja ...

      Poista