Hätä keinot keksii

Fannille oli suoraansanottuna järkytys löytää tuo pieni pureva olento vanhasta tutusta kyläilypaikastamme Reunalanperälästä. Luulen, ettei se vielä hyvään toviin edes ehtinyt ymmärtää, mistä oikein oli kyse. Ensinuuhkaisujen jälkeen iso tyttö kipitti tuohtuneena tuhahdellen karkuun ja pieni tyttö seurasi ihastuneena perässä. Myöskään ulkona Fanni ei heti alkuun arvostanut Nellan lähestymisyrityksiä, vaan luotti tuttuun taktiikkaan, eli pakenemiseen. Helpommin sanottu kuin tehty tuon kakaran kanssa...

Ihan varovasti vaan menen tästä...

...ja ihan rauhassa vaan haistelen.

Iik, se tuli silti!

Pakoon!!!

Ja muuttuihan se ääni kellossa lopulta. Hyökkäys on paras puolustus, totesi Fannikin, eli pelit pystyyn!

Ihan varma Fanni ei uuden taktiikkansa sopivuudesta ollut, vaan välillä piti vähän varmistella kaksijalkaisilta, että onhan tää nyt ihan ok. Se näkyy hyvin tässä kuvassa. Sama tilanne koitti sisällä, kun Fanni tunsi tarvetta komentaa Nellaa, ilmoittaa että nyt riittää kiusanteko, penikka. Alkuun iso tyttö kääntyi joka kerta tarkistamaan, että eihän hän nyt tehnyt mitään pahaa. Fanni on luonteeltaan sellainen, että sille riittää toruksi monessa tilanteessa jo, että sitä katsoo pahasti. Niinpä piti vähän kiinnittää itselläkin huomiota omiin eleisiin ja rohkaista Fannia tekemään asiansa selväksi.

Nella ei tästä kaikesta ollut moksiskaan. Se jaksoi sinnikkäästi roikkua isomman kaulakarvoissa ja kirmata intoa puhkuen perässä. Pieni uskoi kyllä, kun sitä komennettiin, ja yritti monin elein tehdä selväksi viattomuuttaan ja hyviä tarkoitusperiään, mutta unohti kaiken heti kun selkä kääntyi. Tyypillisen tyhmänrohkea ja omaa parastaan ymmärtämätön kakara siis. Juuri sellainen, kuin pentukoiran kuuluukin olla.