lauantai 22. syyskuuta 2012

Norja, osa 5

Näkymä tunturinlaelta alas jokilaaksoon.
Lopulta koitti vaelluksellamme se hetki, kun oli aika jättää taakse ikioma rauhan tyyssijamme ja suunnata takaisin kohti sivistystä. Reissua oli jäljellä vielä yksi yö, mutta viimeiselle päivälle oli suunniteltu pitkän automatkan lisäksi mm. nähtävyyksien katselua lähimmässä kaupungissa. Aikataulu siis vaati kauniin laaksomme hylkäämistä jo näin varhain. Tällä kertaa oli kitenkin ollut aikaa valmistautua tulevaan sekä henkisesti että fyysisesti, eikä tunturinrinteen kiipeäminen tuntunutkaan ihan yhtä pahalta kuin sen laskeutuminen. Voimille se silti otti.

Poroja ei kohdattu, mutta merkkejä niistä oli runsaasti.



Kaikkiaan autolle palaaminen sujui yllättävän helposti ja pian oltiinkin taas asettauduttu ruokapadan ympärille. Pystytimme teltan viimeiseksi yöksi auton viereen parkkipaikan reunaan, monen muun seuraan. Paikalla oli muutama karavaanarikin sekä joku, jonka teltta savupiippuineen, jääkaappeineen ja terasseineen muistutti enemmän taloa kuin väliaikaista maastoasumusta.


Supermies suuntasi tietysti vielä yöksi kalaan, vankkana aikomuksenaan hyödyntää jokainen minuutti kalastusaikaa tuossa lohia ja muita eväkkäitä vilisevässä perhomiehen paratiisissa. Me jäimme Fannin kanssa kahdelleen telttakeskittymän reunaan nukkumaan ja täytyy sanoa, että ensimmäisen kerran koko reissun aikana me molemmat oltiin hermostuneita. Fanni säpsähteli ja säntäili pystyyn kuullessaan epäilyttäviä ääniä lähistöltä ja kerran jopa murahti varoittavasti. Minunkin päässäni kulki levottomia ajatuksia ja jälleen kerran kirkastui yksi elämän totuus: Monet pelkäävät erämaahan joutumista, missä ei ole muita ihmisiä, joihin hädän hetkellä turvata. Fakta kuitenkin on, että suurimman uhkan ihmiselle tässä maailmassa asettavat juuri ne toiset ihmiset.

No eihän siellä mitään tietenkään tapahtunut - mitäs ne kalamiehet meistä leiriin jääneistä, korkeintaan keskenään kinaavat parhaasta koskenpätkästä. Lopulta saatiin jopa unenpäästä kiinni ja vedeltiin tyytyväisinä hirsiä pitkälle seuraavaan aamuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti